sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Vuosikatsaus 2018 - osa 3

Vuoden lopun kunniaksi blogin vuosikatsaus jatkuu kohokohdilla ja luetuimmilla postauksilla!


Heinäkuu: Vihdoin!


Heinäkuussa aloitin kuukauden mittaisen kesälomani, jonka ensimmäinen viikko oli pyhitetty viime hetken hääjärjestelyille. Kirjoitin postauksen hääviikon aikatauluista, jossa kerroin mm. siitä, minkä tärkeän asian olin unohtanut aivan viime hetkellä!


Häitä edeltävä päivä eli hääaatto meni aamusta iltaan juhlapaikkaa koristellessa. Onneksi meillä oli monta apukättä! Päivä oli niin kiireinen, etten ehtinyt jännittää seuraavaa päivää lainkaan... Vaan kuinkas sitten kävikään, kun hotellihuoneen valot sammutettiin?

Lopulta koitti se kauan odotettu päivä, ja me saimme toisemme. 


Hääpäivän aamusta kirjoitin täällä. Aamu alkoi varhain, ja vietin sitä kaasojeni ja morsiusneitojeni kanssa!



Elokuu: Häämatkaraporttia Santorinin auringon alta


Häämatkalle suuntasimme silloin, kun olimme olleet aviopari tasan viikon ajan. Vietimme unohtumattoman viikon aurinkoisella Santorinilla kreikkalaisia herkkuja ja viinejä maistellen ja kahdenkeskisestä ajasta nauttien. 


Häämatkasta tuli kirjoitettua useammankin postauksen verran. Häämatkakohteesta ja menomatkasta kirjoitin täällä, hotellimme oli aivan huikea ja hotelliesittelyä löytyykin täältä ja elämäni upeimmasta illallisesta kirjoitin täällä.


Pääsin myös vihdoin hääkuvat saatuani käymään läpi hääpäiväämme yksityiskohtaisemmin, ja aloitin kronologisesti kertomalla vihkimisestä. Hääpäivästä on yhä edelleen monen monta postausta vasta tulossa!



Syyskuu: Häätapahtuma With Love Vanajanlinnassa


Pääsin pitkästä aikaa tapaamaan muita bloggarikollegoja Vanajanlinnan huikeissa puitteissa upouudessa With Love -häätapahtumassa.


Kerroin myös lisää vihkitilaisuudestamme, erityisesti kaasoni upeasta lauluesityksestä. 


Tein myös oman postauksen hääpotrettikuvauksestamme, ja mukaan pääsi myös videokuvaajamme Tapio Rannan tekemä ihana videokooste kuvaustuokiostamme.


Pakko kyllä sanoa, että kesä 2018 oli elämäni tapahtumarikkain ja ikimuistoisin ihan 100-0! 

Jatkuu..


Ida

perjantai 21. joulukuuta 2018

Jouluinen arvonta!

Hei kaikki, ja ihanaa joulun odotusta!


Joulun ja arkivapaapäivän kunniaksi tein pientä joulusiivousta, ja löysin laatikostani jotakin mielenkiintoista:


The Original Wedding Cards by Milestone
Kosinnasta Tahdon-sanaan

Jos joku on nyt yhtä kysymysmerkkiä, niin kyseessä on siis 30 laadukasta pahvista korttia, joiden avulla voit tallentaa ja näin ollen myös muistaa erityiset hetket, jotka johtavat hääpäivääsi.


Ideana olisi siis esimerkiksi ottaa kuva tilanteesta, jolloin olet juuri löytänyt sen the hääpukusi ja ottaa kyseinen kortti mukaan kuvaan. Tai vaikka siitä hetkestä, kun pyysit parasta ystävääsi kaasoksesi. Tai kun olit juuri saanut kutsukortit valmiiksi tai kun juhlit polttareitasi!


Kuvakorttien alla on tila päivämäärälle, jolloin kuva on otettu. Korttien avulla muistat ikuistaa nuo kaikki häävalmisteluiden tärkeimmät hetket ihanaksi muistoksi itsellesi!


Itse sain nämä kortit lahjaksi Kiddex Oy:ltä Hääblogipäivän goodiebagista. Koska meillä häävalmistelut oli tuolloin jo loppusuoralla, jäi nämä ihanat kortit omalta kohdaltani käyttämättä.

Nämä kortit ovat aivan liian ihanat lojumaan laatikkoni pohjalla, joten...

Osallistuaksesi näiden arvontaan, kommentoi tämän postauksen alle!

Arvontaan voi osallistua aina 5.1.2019 asti, ja 6.1.2019 suoritan arvonnan.

Onnea arvontaan 




p.s. Jos voitto ei harmillisesti osu kohdallesi, mutta innostuit kovin ideasta, voit tilata tällaiset kortit Kiddexin verkkokaupasta, täältä. Kiddex ei ole osallisena tässä arvonnassa. Kortit saatu lahjana bloggaritapaamisessa.

Terkuin,

Ida

tiistai 18. joulukuuta 2018

Vuosikatsaus 2018 - osa 2

Vuosikatsaus jatkuu vuoden kivoimmilla hääjutuilla ja luetuimmilla postauksilla!


Huhtikuu: Hääblogipäivä - aivansairaansiistiä!


Huhtikuun kohokohta oli ehdottomasti ensimmäistä kertaa järjestetty Hääblogipäivä, jonka emäntänä hääräsi Jotain keltaista -blogin Iira. 

Valoisia kuvia

Päivä sisälsi kaikkea ihanaa kuumasta pepun twerkkauksesta glittermeikkeihin, herkullisiin tarjoiluihin upeassa juhlatilassa, pikakampauksia, askartelua, valokuvausta ja hääkakun maistelua. Mieleenpainuvasta Hääblogipäivästä kirjoitin useammankin postauksen verran mm. täällä, täällä ja täällä!

Valoisia kuvia
Valoisia kuvia
Tein myös tilannekatsausta Still To Do -asioista silloin, kun hääpäivään alkoi olla tarkalleen 3kk aikaa! Saatoin hieman hyperventiloida, mutta katsauksen tekeminen kuitenkin helpotti aikataulutusta tekemättömille asioille.


Toukokuu: Asiat hoitoon!


Toukokuussa oli aika pistää asioita häiden suhteen eteenpäin ihan tosissaan! Kävimme fiilistelemässä häämarsseja Häämusiikkikonsertissa, otin kunnolla selvää avioehdosta sekä sukunimenvaihtoprosessista

Pixabay.com

Kävin myös koemeikissä ja ostin unelmieni hääkengät!


Ei paha, vaikka itse sanonkin! Kun deadline lähestyy, on vain pakko laittaa töpinäksi!

Toukokuun yksi kohokohta oli tottakai myös sulhasen polttarit, jonka osalta bestman ystävällisesti vieraskynäili blogissani! Aika väsyneen miehen sain ulkomailta kotiin tämän viikonlopun jälkeen.


Kesäkuu: MUN POLTTARIT!


Häihin alkoi olla aikaa enää alle kuukausi, ja kaikki alkoi tuntua entistä konkreettisemmalta ja jännittävämmältä. Kesäkuun ehdoton kohokohta oli omat polttarini 15.-17.6, joita vietettiin Enkelit vs. Demonit -teemalla Tampereella. 

Studio Torkkeli
Polttarikertomuksen ensimmäinen päivä löytyy täältä ja THE PÄÄPÄIVÄ täältä. Oli niin hauskaa, etten unohda ikinä!!! Onneksi olemme tehneet polttareista superhauskan videokoosteen, josta voin fiilistellä tunnelmia aina jatkossakin! 


Kesäkuussa tapasimme myös vihkipappimme, ja kirjoitin postauksen siitä, mitä vihkipapin tapaamisessa yleensä tapahtuu ja mistä asioista keskustellaan ja sovitaan.

Kävin myös ensimmäistä kertaa elämässäni hampaiden valkaisussa - ja sitä ennen olisin toivonut löytäväni jostakin yksityiskohtaisen kertomuksen siitä, kuinka se tapahtuu. No, nyt sellainen löytyy täältä!



Iik, H-hetki alkoi lähestyä, ja seuraavassa osassa ollaankin jo juhlimassa häitä!


Terkuin,

Ida

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Vuosikatsaus 2018 - osa 1

Elämäni yksi suurimmista vuosista, 2018, alkaa olla lopuillaan. Tähän vuoteen on mahtunut niin monta ihanaa ja ikimuistoista asiaa, että harvemmin samalle vuodelle sattuukaan. Vuoden aikana pysähdyin useasti pohtimaan sitä, miten kiitollinen saan olla. Kiitollinen siitä, että olen löytänyt puolisokseni niin upean ihmisen. Kiitollinen siitä, että meillä on tukiverkkonamme niin iso joukko ihmisiä, jotka antoivat aikaansa ja apuaan meidän suurimman juhlapäivämme eteen ja olivat järjestämässä meille erilaisia yllätyksiä esim. polttareissa.

Halusinkin käydä myös täällä blogissa suosituimpien postausten kautta hieman tätä vuotta läpi, ja samalla muistella itsekin, mitä kaikkea se pitikään sisällään.

Aloitetaan alkuvuodesta...


Tammikuu: Häämessuja



Tammikuu oli todellista häämessujen ilotulitusta, kun koko vuoden suosikkimessuni, sekä Love Me Do- että Mennään naimisiin -messut koittivat. Sain etuoikeuden osallistua hääbloggaajana molemmille messuille ja tavata taas muita bloggareita hyvän ruuan, kuohuviinin ja upeiden muotinäytösten äärellä!


Ensin koitti 13.-14.1.2018 Helsingin Wanhassa Satamassa Mennään naimisiin -messut, joista kirjoitin täällä ja täällä. Jälkimmäisessä postauksessa selviää, minkä elämänmittaisen hankinnan tuolla messuilla tein!

Pian koittikin jo Suomen suurimmat Love Me Do -messut 20.-21.1.2018 Kaapelitehtaalla. Niistä kirjoitin täällä ja täällä. Tämäkin messuilu tuotti hääjärjestelyiden kannalta edistystä, sillä morsiusneitojen mekot löytyivät Gladisin standilta. Hullaannuin myöskin glittereihin!


Homma lähti etenemään tammikuussa myös siten, että saimme vihdoin hääkutsut askarreltua kaasojen ja morsiusneitojen kanssa, hyvän ruuan äärellä tottakai! Hääkutsut esittelin täällä.



Helmikuu: Hääkakkua valitsemassa



Helmikuun kohokohta oli ehdottomasti hääkakku-tasting Kakkusankarit Bakeryn ihastuttavan Terhin kanssa. Sulhanen on varsinainen herkkusuu, ja tämä taisi olla hänelle hääjärjestelyiden mieluisin osuus. Kuvailin hääkakun maistelu -postauksessa, millaisen maistelutapaamisen Kakkusankareiden Terhin kanssa pidimme - ja kerroin myös siitä, miksi kerroskakun toimitus kannattaa tilata aina suoraan kakun tekijältä! Ja hei, en olekaan vielä kirjoittanut siitä, millainen hääkakku meille lopulta tuli - aionkin tehdä sen piakkoin!




Helmikuussa päätin myös testata Juhlakukat.fi -verkkokauppaa ennakkoon, sillä harkitsimme tilaavamme sieltä hääkirkkoon ja juhlatilaan kasveja ja kukkia muulta tulevien viherköynnösten lisäksi. Olin alkuun epäileväinen sen suhteen, miten kukkia voisi muka tilata nettikaupasta, mutta kaikki epäilykseni hälvenivät testini myötä. Hääjuhlaamme päädyimme näin ollen myös tilaamaan ison määrän kukkia ja viheroksia juhlakukat.fi -sivustolta, ja homma toimi aivan loistavasti!




Maaliskuu: Diamonds Are A Girl's Best Friend



Maaliskuussa sain sen vihdoin kotiin - vihkisormukseni! Olin kauan jo etsiskellyt sormusta, joka olisi toisaalta klassinen monitimanttinen rivisormus, mutta kaipasin siihen kuitenkin jotakin twistiä! Löytöni kyllä täytti kaikki odotukseni, ja tykkään siitä aivan älyttömästi edelleen. Vihkisormusesittelyni löytyy täältä.


Maalikuussa tehtiin Simon kanssa myös perinteinen He said, she said -kysely. Niitä on hauska lukea muidenkin blogeista, ja hauskaa oli myös sitä täyttää! Kyselyssä paljastimme esimerkiksi sen, kumpi hyppäsi ensisuudelman yhteydessä päälle "kuin yleinen syyttäjä" :'D


Vuosikatsaus jatkuu seuraavassa postauksessa...

Terkuin,

Ida

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Toivepostaus - Juhlapaikka ennen ja jälkeen



Heips!

Eräs lukija esitti hauskan toiveen, että tekisin postauksen juhlapaikan koristeluista ennen - jälkeen -ajatuksella.  Moni blogin lukija onkin valinnut hääjuhlapaikakseen saman kun meillä, Rusthollin Tampereella, ja kaipaillut koristeluvinkkejä. Hääaaton meiningistä ja koristeluiden teosta kirjoitinkin jo aiemmin täällä.

Ennen
Tämän postauksen tekeminen osoittautuikin mielenkiintoiseksi, sillä aloin käydä meidän hääkuviamme läpi hieman uudella ajatuksella - miltä koristeet näyttivät tilannekuvien taustalla. Meillä oli niin kiireinen hääaatto, etten hoksannut napata juhlapaikasta kuvia "valmiina", mutta vielä tyhjänä, ennen varsinaisia juhlia.

Jälkeen
Juhlapaikka oli kyllä kunnostettu, ja siellä tehtiin pienoista remonttiakin juuri ennen hääjuhlaamme, mutta se kaipasi mielestämme silti melko paljonkin koristeita. Juhlapaikan yksi pääväreistä oli valkoisen lisäksi sininen, joka taas ei ollut yksi meidän teemaväreistämme, joten pyrimme koristelemaan sitä piiloon melko paljon.

Ennen
Kattokoristeita käytimme paljon. Tanssilattian kattokoristeet olivat oma suosikkini! Harsoa kiinnitettiin tanssilattian kulmista kohti keskustaa säteittäin, ja keskikohtaa koristeltiin vielä useammilla valkoisilla paperilyhdyillä.

Jälkeen
Morsiusparin pöytä sijoitettiin vieraspöytien ja tanssilattian väliin oviaukkoon siten, että meillä oli suora näköyhteys vieraisiimme. Kehystimme oviaukkoa erilaisin koristein, jottei tulisi sellaista vaikutelmaa, että pöytämme on vain "keskellä lattiaa".

Jälkeen - Tässä näkyy, kuinka koristelimme oviaukkoa harsoilla, alaspäin roikkuvilla valko-vihreillä kasviköynnöksillä sekä metallirenkaisiin tehdyillä eukalyptus-ruusu-kransseilla. Taustalla pilkottaa myös tanssilattian kattokoristeet.
Jälkeen - morsiusparin pöytä stailattuna
Bändi sijoittui kätevästi tanssilattian päätyyn. Halusimme järjestää istumapaikat ja tanssilattian siten, ettei vieraiden pöytiä tarvitsisi siirrellä syrjään tanssilattian tieltä!

Bändillä oli reilusti tilaa fiilistellä soittaessaan - meillä ei ollut erillistä korokelavaa bändille. Vierailla oli myös kunnolla tilaa tanssia ja kreisibailata - ja sitä todellakin tehtiin! :D
Juhlatilan katto oli vaalea mutta karkeapintainen, ja lisäksi siellä täällä kulki puunvärisiä paneeleja. Halusimme koristella myös tanssilattian katon lisäksi myös "ruokailutilan" kattoa harsoilla ja muilla koristeilla.

Ennen
Pitkien vieraspöytien yläpuolelle kattoon kiinnitimme niittipyssyllä hallaharsoa kulkemaan pitkittäin katon poikki. Harsojen alle pujotimme jouluvaloköynnöksiä tunnelmaa luomaan.

Jälkeen - Harsojen väleihin kiinnitimme lisäkoristeiksi valkoisia paperilyhtyjä.
Jälkeen - tuolit huputettiin ja pöydät liinoitettiin valkoisin pöytäliinoin
Hääkattauksesta löytyy tarkempi kuvaus täältä.

Hääjuhlassamme halusimme panostaa laadukkaaseen juomatarjoiluun, ja drinkkibaarin pystyttäminen olikin yksi must-have meille molemmille. Sininen baaritiski tosin kaipasi jonkinlaista ehostusta sekin kaikessa sinisyydessään.

Ennen
Jälleen otimme harsot ja valoköynnökset käyttöön. Harson taakse kiinnitimme valoköynnöksen, josta roikkui alaspäin pienempiä valoköynnöksiä. Baaritiskin päälle laitoimme valotaulun sekä kehyksiin drinkkimenuita.

Jälkeen - Baaritiski koristeineen häämöttää takana
Jälkeen - Cocktail-tilaisuuden alkaessa oli baaritiskille valmiiksi tehty baarimikkojen toimesta useampia kappaleita kutakin drinkkiä pullonkaulan välttämiseksi!
Katetusta ulkoterassista koristeineen en löytänyt sellaista kuvaa, jossa ei olisi ollut vieraitamme tunnistettavasti, ja näin ollen en voi julkaista terassin "jälkeen"-kuvaa. Tällä terassilla järjestettiin cocktail-tilaisuus sillä aikaa, kun me olimme valokuvattavana. 

Cocktail-tilaisuudesta tarkemmin kirjoitin täällä.

Ennen
Pöydät ja tuolit putsasimme ja pöydät liinoitettiin valkoisilla pöytäliinoilla. Kullekin pöydälle tuli pitsinauhoilla koristeltuihin lasipurkkeihin (löytyy täältä) aseteltu harsokukka-ruusukimppu (löytyy täältä). Siis ne samat, jotka kirkossa koristivat keskikäytävää penkkirivien päädyissä. Terassin ikkunoiden yläpuolelle kiinnitettiin harsoköynnöstä aaltomaisesti kulkemaan.

Juhlapaikan sijainti aivan järvenrannan tuntumassa ja upeat ja vehreät näkymät isoista ikkunoista olivat se pääsyy, miksi valitsimme Rusthollin juhlapaikaksemme. Ja vielä niin läheltä Tampereen keskustaa! Tiesimme, että paikan koristelu vaatisi paljonpaljon koristeita, ja hankimmekin niitä runsaasti. Kaikki koristeet sain häiden jälkeen myytyä hääkirpputorilla tuleville morsiamille hyötykäyttöön! Koristeluun osallistui kaikkiaan yli 10 henkilöä ja se vei n. 13 tuntia. Floristi viimeisteli koristelut hääaamuna.


Jälkeen - Tässä kuvassa näkyy vielä valokuvajana ruokailutilan takaosassa meidän tarinastamme. Valokuvien väleihin oli kiinnitetty eukalyptuksen oksia.


Olipa hauskaa tehdä tätä postausta, ja selailla varmaankin tuhannetta kertaa läpi meidän hääkuvia, aina hieman eri perspektiivistä katsoen. Kiitos lukijalle hyvästä ehdotuksesta - ja uusia ehdotuksia postausaiheista otetaan myös vastaan!

Terkuin,

Ida


Osa valokuvista itse napattuja
Osa Anni Maria Photography

..uskon, että hoksaatte aina, kummasta on kyse :D