Moikka!
Unelmiemme häämatkalta on nyt kotiuduttu. Häätavaroita on käyty läpi ja laitettu Facebookkiin myyntiin. Fiilistelty jo ensimmäisiä kuvamateriaaleja hääpäivältä. Eletty ensimmäiset viikot avioparina. Ja nyt on myös aika herätellä blogi eloon taas blogihiljaisuuden jälkeen :)
Hääviikon kiireissä latte-hetki auringonpaisteessa bussipysäkillä tuntui luksukselta <3 |
Tässä postauksessa ajattelin vähän valottaa sitä, millainen meidän hääviikko oli.
2.7 maanantaina alkoi siis meidän hääviikko ja samalla myös meidän molempien kesäloma. Simo oli ollut koko edeltävän viikon työmatkalla - ja itse olin valmistellut hiki hatussa yllätysohjelmanumeroa, josta kerron myöhemmin ;) Oltiin taktikoitu niin, että neljän viikon kesälomasta yksi viikko, se ensimmäinen, pyhitettiin hääjärjestelyille - muttei yhtään sen enempää. Halutessaanhan häätohinoihin voisi kuluttaa vaikka koko kesälomansa!
Aika paljon oli vielä tehtävää, vaikka lähes kaksi vuotta edeltävästi oltiinkin järjestelyt aloitettu. Niin se vain on, että ihan kaikkea ei kuitenkaan voi tehdä etukäteen - tai tule ajatelleeksi!
Kommelluksia kuitenkin sattuu aina - myös meillä! Jo hääviikkoa edeltävänä perjantaina koi kauhunhetkiä, kun tajusin, että kukkatilaus kirkkoon sekä juhlatilan tiettyjä yksityiskohtia varten olisi pitänyt tehdä juhlakukat.fi -sivustolle jo edellisenä päivänä eli hääviikkoa edeltävän viikon torstaina klo 12.00 mennessä! Tajusin tämän deadlinea seuraavana päivänä, perjantaina, noin klo 22.30 illalla!!!
Tässä vaiheessa sain (pakko myöntää) paniikki-itkukohtauksen, koska olin varma, että nyt emme saa enää mistään haluamiamme kukkia (koska mitkään muut kuin ne tietyt tarkkaan harkitut lajikkeet eivät kelvanneet!) ja häästressiä taisi muutenkin puskea päälle. Simo painoi tässä vaiheessa puolipakolla läppärini kannen kiinni vei tämä hysteerisen bride-to-be:n tietokoneen äärestä nyyhkimästä nukkumaan. Ja hyvä niin, sillä pelkoni osoittautui turhaksi ja kaikki järjestyi, mutta kerron tästäkin lisää piakkoin ihan omassa postauksessa. Sen vaan voin sanoa, että juhlakukat.fi:n floristi-Nelli pelasti meidät tältä kriisiltä täydellisesti - suurkiitos!!!
Meidän hääviikollamme oli mm. seuraavanlaista ohjelmaa:
Maanantai: Viimeisiä ostoksia (lantrinkeja drinkkibaariin) ja koristeiden viimeistelyä (tienvarsikyltit, hääauton koristeet, jaettavien saippuakuplien täyttöä)
Tiistai: Kampaaja, koristeiden viimeistelyä (mm. spottilamppujen säätämistä)
Keskiviikko: Kirkkoharjoitus, sokerointi, geelikynsien laitto, hääauton koristelun lopullinen suunnittelu, kaiken häärekvisiitan pakkaaminen peräkärryyn, valokuvaseinän suunnitelman viimeistely
Torstai: Sulhaspojan vuokrapuvun nouto, sulhasen parturi, viimeisiä ostoksia drinkkibaariin (m. hedelmiä ja alkoholittomia juomia), morsiamen jalkahoito ja pedikyyri ja ripsihuolto, tuolihuppujen nouto, juhlakukat.fi:stä tilattujen kukkien nouto ja käsittely, hääkakun tekijälle kukkien toimittaminen (hääkakun koristeiksi), häitä edeltävää yötä ja hääyötä varten pakkaaminen
Kakkusankareiden Terhi antoi Simolle kotiinviemisiksi laatikollisen macaroneja, kun Simo kävi viemässä hääkakun koristekukat leipomolle. |
Perjantai: Kirkon kukkakimppujen teko, juhlapaikan koristelu ja drinkkibaarin valmistelu (mm. hedelmien pilkkomista), morsiamen/kaasojen/morsiusneitojen pukujen toimittaminen hotelliin, kaasojen ja hääparin äitien hiuskukkien haku kukkakaupasta, viimeisen illan vietto eri osoitteissa
Simo kysyi jossakin vaiheessa hääviikon puolivaiheilla, että onko pääpanokseni nyt hääviikolla kenties"itseni rassaaminen ympäri kaupunkia" :D Kieltämättä ravasin minuuttiaikataululla muiden tehtävien lomassa kauneushoidoista toiseen. Totesinkin siihen, että tottakai - tällä tavoin valmistauduin itse sekä fyysisesti että henkisesti pian koittavaan elämämme suurimpaan juhlapäivään. Onhan se nyt ihanaa (sen lisäksi, että ulkonäössä saadaan kaikki tip top!) höpistä kynsi-/ripsiteknikon/kampaajan/kosmetologin/jalkahoitajan kanssa tulevista häistä ja jakaa kokemuksia ja fiilistellä!
Kakkusankareiden macaronit - syötävän suloisia <3 |
Olisin odottanut, että pinna olisi kiristynyt minun ja sulhasen välillä hääviikolla - näin olen ymmärtänyt monilla hääpareilla olevan, kun jännitys ja kiire yhdistetään! Olin kuitenkin yllättynyt, kuinka sujuvasti ja jopa aikataulua edellä kaikki sujui - ja hyvässä yhteishengessä. Suuri kiitos siitä Simolle, joka (insinöörinä) oli aikatauluttanut kaiken exceliin jo hyvissä ajoin ja piti huolen siitä, että kaikki tulee tehdyksi. Toki - nyt kun tarkemmin muistelen - muutama sanaharkka taidettiin kyllä käydä, mutta niistäkin päästiin nopeasti yli. Pitää vaan muistaa pussailla ja halailla riittävästi - haha!
Seuraavassa postauksessa kerron hääaaton kulusta ja fiiliksistä tuona päivänä tarkemmin! Hääaatolta tulee mieleen eräs keskustelunpätkä, jonka kävin pikkusiskoni miehen kanssa klo 21.30 hääaattoiltana juhlapaikan erään kynnyksen johtoteippausta (mielestäni väärän väristä) katsellessamme.
- Olisko tää Ida nyt sellainen asia, jonka kanssa sä kuitenkin voisit elää...?
- (pitkä hiljaisuus).... Ei.
:'D
Palataan piakkoin!
Terkuin,
Ida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuulen mielelläni kommenttisi!