Moikka!
Nyt se on vihdoin täällä: SULHASEN BEHIND-THE-SCENES -KERTOMUS KOSINNASTA!
Vastuuvapauslauseke:
Yhtään sulhasta ei ole fyysisesti vahingoitettu tätä blogikirjoitusta tehdessä.
Käytetyn kiristyksen, uhkailun ja lahjonnan jälkeen teen tämän blogikirjoituksen
täysin omasta ’vapaasta’ tahdostani.
Kuukausia ja kuukausia
siihen meni, mutta lopulta siis on vaan tunnustettava, että naiset ja varsinkin
morsiamet saavat tahtonsa aina läpi. Vuorossa on siis minun versioni
kosinnasta. Ida kertoikin jo yksityiskohdat itse kosinnasta täällä, joten päätin
kirjoittaa siitä tylsästä osuudesta, joka mahdollisti tuon romanttisen kosinnan
eli suunnittelusta ja valmistelusta.
Kaikki alkoi oikeastaan
loppukesästä 2013. Tiesin heti Idan tavattuani, että siinä se nyt on. Nyt on
pelit pelattu ja tätä poikaa viedään. Suoranaista kosintaa en vielä silloin
aloittanut suunnittelemaan, vaan ajankohtaa enemmänkin. Olisin ehkä halunnut
tehdä kosinnan jo paljon aikaisemmin, mutta jokin vaisto sanoi, että tätä ei
nyt kannata kiirehtimällä pilata. Kunnes vihdoin koitti kesä 2016 ja jotenkin
sitä vaan tuntui siltä, että nyt meidän parisuhteessa on se aika, että olemme
varmasti valmiita sitoutumaan loppuelämän matkalle yhdessä. No olihan siinä jo
yhteinen sitoumus A:n muodossa ja asuntolainakin pian tuloillaan, joten
olimmehan jo sitoutuneet toisiimme aika tiiviisti. Ja mikäänhän ei ole niin
tiivis sitoumus kuin yhteinen pankkilaina.
Avioliitolla ja
kihlautumisella on aina ollut minulle erittäin suuri symbolinen merkitys enkä
voinut kuvitella olevani Idan kanssa, jollemme mene naimisiin. Ensin kuitenkin
tärkein eli pitihän se naimalupa appiukolta käydä kysymässä. Konjakkipullo
lahjuksena ja leuka nöyrästi rinnassa kävin aikeeni appiukolle läpi ja
heltisihän se lupakin sieltä lopulta. Konjakkipullo vietiin piiloon, ettei
huushollin naisväki vaan saisi vihiä suunnitelmista. Varsinkin anopilla on
jokin kuudes aisti salaisuuksien osalta. Ei siis saanut jättää johtolankoja.
Tarkoituksena oli juoda pullo yksissä tuumin pois kuleksimasta, kunhan kosinta
on selvä. (Appiukolle vink vink, että pullo taitaa muuten olla vieläkin
juomatta. Toisin sanoen koskas juodaan se pois happanemasta?)
Itse kihlauksen
suunnittelun aloitin kesäkuun lopulla. Kosinnan piti olla ikimuistoinen, joten
sitä oli syytä miettiä huolella. Aloitin listaamalla mitä kosinnassa pitäisi
ehdottomasti olla. Ja koska olen ylisuunnitelmallinen insinöörin perikuva, niin
kirjoitin siis oikeasti listan, jossa määriteltiin kosinnan minivaatimukset (ei
kuulosta enää niin romanttiselta kuin Idan päivityksessä). Hyvin suunniteltu
kuitenkin takaa lähes aina onnistuneen lopputuloksen. Tämä siis vinkkinä
kaikille niille sadoille ellei jopa tuhansille tämän blogin mieslukijoille.
Alkuperäistä listaa minulla ei enää ole, mutta se oli jotakuinkin tällainen:
· paikka
o
romanttinen
o
meille
henkilökohtainen paikka
o
paikka jonne
voi helposti mennä käymään myös uudelleen muistelemaan päivää
· kosinta
o
intiimi, eikä
liikaa yleisöä
o
jotakin
yllättävää ohjelmaa
o
pitää olla
meille henkilökohtainen
· kosinnan jälkeen
o
kihlajaispäivästä
pitää jäädä jokin pysyvä merkki (siis sen sormuksen lisäksi)
o
paljon
kahdenkeskistä aikaa
Näiden määrittelyjen
jälkeen itse suunnittelu olikin aika helppoa. Oli itsestään selvää, että kosinnan
pitää tapahtua meidän molempien sydämen kaupungissa eli Tampereella. Paikaksi
valitsin meidän ensitreffipaikan eli eteläpuiston, josta löytyy rauhallisia
penkkejä kauniilla järvimaisemalla.
Kosinta tuottikin sitten
enemmän harmaita hiuksia. Shamppanjat ja pikkunaposteltavat olivat tietenkin
itsestäänselvyys, mutta siinä pitäisi olla jotakin ikimuistosta ja yllättävää
ohjelmaa. Mieleeni tuli Juha Tapion TSNEH. En voinut edes kuvitella itse
laulavani sitä ja pilaavani tunnelmaa rääkymiselläni, joten tarvitsin
ulkopuolisen apua. Sopivasti Idan tuleva kaaso sattuukin olemaan uskomattoman
lauluäänen omaava ammattilaulaja. Siitä sitten luuri käteen ja Emmille
soittamaan. Soitto muuten jännitti melkein yhtä paljon kuin itse kosinta. Tämän
puhelun jälkeen kosinnasta tulikin jo oikeasti konkreettista. Enää ei puhuttu
vain minun pään sisällä (ja Excelissä) olevasta suunnitelmasta.
Nyt oli tärkeimmät
palaset kasassa. Sitten vielä kosinnan jälkeiset plänit kuntoon. Olimme monesti
puhuneet, että pitäisi käydä kokeilemassa Ravinteli Bertha, joka oli useaan
otteeseen kehuttu rento mutta upeaa ruokaa valmistava ravintola. Halusin
ravintolan, jossa emme olleet vielä aikaisemmin käyneet, jotta kokemus olisi
ainutlaatuinen, joten Bertha oli oiva valinta. Eikä muuten ollut lainkaan huono
valinta. Kannattaa siis käydä kokeilemassa. Koska emme asuneet vielä tuolloin
Tampereella, niin jokin yöpaikka oli myös keksittävä. Ei sitä kukaan varmaan
halua kihlajaisyötä viettää anoppilassa pinnasängyn vieressä nukkuen… Joten ei
muuta kuin hotelliin siis. Minulla sattui olemaan S-ryhmän hotelleihin ilmaisia
öitä, joten sponsored by S-card meidän tie kävi kohti Sokos Hotel Ilvestä.
Hotelli siis valikoitui paikaksi varsin epäromanttisista syistä, mutta eihän
kerrota tätä Idalle.
Vielä puuttui se pysyvä
muisto kihlajaispäivästä. Olimme aina ohikulkiessa ihastelleet patosillan
lemmenlukkoja, joten ei muuta kuin lukko kaiverruksilla tilaukseen.
Suunnitelma oli
täysin vedenpitävä. Tällä saa varmasti poikaystäväpisteitä.
Terveisin,
-Simo
Ps. Jatkossa blogi palaa
taas normaaliin päiväjärjestykseen ja Ida jatkaa kirjoittajana.
