Sulhasen kertomus kosinnasta

Moikka!

Nyt se on vihdoin täällä: SULHASEN BEHIND-THE-SCENES -KERTOMUS KOSINNASTA!

Vastuuvapauslauseke: Yhtään sulhasta ei ole fyysisesti vahingoitettu tätä blogikirjoitusta tehdessä. Käytetyn kiristyksen, uhkailun ja lahjonnan jälkeen teen tämän blogikirjoituksen täysin omasta ’vapaasta’ tahdostani.

Kuukausia ja kuukausia siihen meni, mutta lopulta siis on vaan tunnustettava, että naiset ja varsinkin morsiamet saavat tahtonsa aina läpi. Vuorossa on siis minun versioni kosinnasta. Ida kertoikin jo yksityiskohdat itse kosinnasta täällä, joten päätin kirjoittaa siitä tylsästä osuudesta, joka mahdollisti tuon romanttisen kosinnan eli suunnittelusta ja valmistelusta.

Kaikki alkoi oikeastaan loppukesästä 2013. Tiesin heti Idan tavattuani, että siinä se nyt on. Nyt on pelit pelattu ja tätä poikaa viedään. Suoranaista kosintaa en vielä silloin aloittanut suunnittelemaan, vaan ajankohtaa enemmänkin. Olisin ehkä halunnut tehdä kosinnan jo paljon aikaisemmin, mutta jokin vaisto sanoi, että tätä ei nyt kannata kiirehtimällä pilata. Kunnes vihdoin koitti kesä 2016 ja jotenkin sitä vaan tuntui siltä, että nyt meidän parisuhteessa on se aika, että olemme varmasti valmiita sitoutumaan loppuelämän matkalle yhdessä. No olihan siinä jo yhteinen sitoumus A:n muodossa ja asuntolainakin pian tuloillaan, joten olimmehan jo sitoutuneet toisiimme aika tiiviisti. Ja mikäänhän ei ole niin tiivis sitoumus kuin yhteinen pankkilaina.

Avioliitolla ja kihlautumisella on aina ollut minulle erittäin suuri symbolinen merkitys enkä voinut kuvitella olevani Idan kanssa, jollemme mene naimisiin. Ensin kuitenkin tärkein eli pitihän se naimalupa appiukolta käydä kysymässä. Konjakkipullo lahjuksena ja leuka nöyrästi rinnassa kävin aikeeni appiukolle läpi ja heltisihän se lupakin sieltä lopulta. Konjakkipullo vietiin piiloon, ettei huushollin naisväki vaan saisi vihiä suunnitelmista. Varsinkin anopilla on jokin kuudes aisti salaisuuksien osalta. Ei siis saanut jättää johtolankoja. Tarkoituksena oli juoda pullo yksissä tuumin pois kuleksimasta, kunhan kosinta on selvä. (Appiukolle vink vink, että pullo taitaa muuten olla vieläkin juomatta. Toisin sanoen koskas juodaan se pois happanemasta?)

Itse kihlauksen suunnittelun aloitin kesäkuun lopulla. Kosinnan piti olla ikimuistoinen, joten sitä oli syytä miettiä huolella. Aloitin listaamalla mitä kosinnassa pitäisi ehdottomasti olla. Ja koska olen ylisuunnitelmallinen insinöörin perikuva, niin kirjoitin siis oikeasti listan, jossa määriteltiin kosinnan minivaatimukset (ei kuulosta enää niin romanttiselta kuin Idan päivityksessä). Hyvin suunniteltu kuitenkin takaa lähes aina onnistuneen lopputuloksen. Tämä siis vinkkinä kaikille niille sadoille ellei jopa tuhansille tämän blogin mieslukijoille. Alkuperäistä listaa minulla ei enää ole, mutta se oli jotakuinkin tällainen:

·       paikka

o   romanttinen

o   meille henkilökohtainen paikka

o   paikka jonne voi helposti mennä käymään myös uudelleen muistelemaan päivää

·       kosinta

o   intiimi, eikä liikaa yleisöä

o   jotakin yllättävää ohjelmaa

o   pitää olla meille henkilökohtainen

·       kosinnan jälkeen

o   kihlajaispäivästä pitää jäädä jokin pysyvä merkki (siis sen sormuksen lisäksi)

o   paljon kahdenkeskistä aikaa

Näiden määrittelyjen jälkeen itse suunnittelu olikin aika helppoa. Oli itsestään selvää, että kosinnan pitää tapahtua meidän molempien sydämen kaupungissa eli Tampereella. Paikaksi valitsin meidän ensitreffipaikan eli eteläpuiston, josta löytyy rauhallisia penkkejä kauniilla järvimaisemalla.

Kosinta tuottikin sitten enemmän harmaita hiuksia. Shamppanjat ja pikkunaposteltavat olivat tietenkin itsestäänselvyys, mutta siinä pitäisi olla jotakin ikimuistosta ja yllättävää ohjelmaa. Mieleeni tuli Juha Tapion TSNEH. En voinut edes kuvitella itse laulavani sitä ja pilaavani tunnelmaa rääkymiselläni, joten tarvitsin ulkopuolisen apua. Sopivasti Idan tuleva kaaso sattuukin olemaan uskomattoman lauluäänen omaava ammattilaulaja. Siitä sitten luuri käteen ja Emmille soittamaan. Soitto muuten jännitti melkein yhtä paljon kuin itse kosinta. Tämän puhelun jälkeen kosinnasta tulikin jo oikeasti konkreettista. Enää ei puhuttu vain minun pään sisällä (ja Excelissä) olevasta suunnitelmasta.

Nyt oli tärkeimmät palaset kasassa. Sitten vielä kosinnan jälkeiset plänit kuntoon. Olimme monesti puhuneet, että pitäisi käydä kokeilemassa Ravinteli Bertha, joka oli useaan otteeseen kehuttu rento mutta upeaa ruokaa valmistava ravintola. Halusin ravintolan, jossa emme olleet vielä aikaisemmin käyneet, jotta kokemus olisi ainutlaatuinen, joten Bertha oli oiva valinta. Eikä muuten ollut lainkaan huono valinta. Kannattaa siis käydä kokeilemassa. Koska emme asuneet vielä tuolloin Tampereella, niin jokin yöpaikka oli myös keksittävä. Ei sitä kukaan varmaan halua kihlajaisyötä viettää anoppilassa pinnasängyn vieressä nukkuen… Joten ei muuta kuin hotelliin siis. Minulla sattui olemaan S-ryhmän hotelleihin ilmaisia öitä, joten sponsored by S-card meidän tie kävi kohti Sokos Hotel Ilvestä. Hotelli siis valikoitui paikaksi varsin epäromanttisista syistä, mutta eihän kerrota tätä Idalle.

Vielä puuttui se pysyvä muisto kihlajaispäivästä. Olimme aina ohikulkiessa ihastelleet patosillan lemmenlukkoja, joten ei muuta kuin lukko kaiverruksilla tilaukseen. 

(Lemmenlukon saa helposti tilattua täältä: www.ajanlukko.fi.)

Suunnitelma oli täysin vedenpitävä. Tällä saa varmasti poikaystäväpisteitä.

Terveisin,

-Simo

Ps. Jatkossa blogi palaa taas normaaliin päiväjärjestykseen ja Ida jatkaa kirjoittajana.