tiistai 31. tammikuuta 2017

Hääbändi

Moii!

Taas on yksi häiden järjestelemisen peruspilareista paikoillaan, eli
HÄÄBÄNDI!

Me ollaan sinänsä onnekkaita, että meillä oli tiedossa jo etukäteen yksi aivan loistava ehdokas, ja eilen saatiin varmistus siitä, että heillä on vielä vapaata häiden ajankohtana!

Meidän hääbändiksi lupautui:

GROOVEBUSTERS EXPERIENCE

Kuva bändin nettisivuilta :)

Heidän nettisivunsa:
http://gbeband.wixsite.com/gbeband


Lähtökohtaisesti, mikäli mielessä ei etukäteen olisi hyväksi havaittua keikkabändiä, voisin kuvitella, että olisi hankalaa lähteä sellaista "sokkona" metsästämään... Ainakaan itselleni ei tule äkkiseltään mieleen, miten muuten tilannetta kannattaisi tuolloin alkaa kartoittaa, kun kysellä tutuilta kokemuksia ja googletella randomilla...


Anyway, olen nähnyt tämän porukan esiintyvän jo ainakin yksissä häissä, sukuyrityksemme juhlassa, sekä pienemmällä kokoonpanolla siskoni valmistujaisissa. Kaikki aivan loistavia keikkoja!

Jos haluat bändin, joka heittäytyy, pystyy bailaamaan kanssanne soittaessaankin,
ja jolla on älyttömän hauskat biisisetit, niin suosittelen!!

Nettisivujen mukaan kesälle 2017 oli vielä joitakin vapaita viikonloppuja ;)



Love,

Ida

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Kaasokysely, osa 1

Houkuttelin kaasojani osallistumaan kyselyyn!

Ensimmäisenä vastaukset antoi Pihla <3



1. Kuka olet? Minä oon Pihla. Lapsuuden ystävä.
2. Kuvaile itseäsi 3 sanalla. Erilainen, kovapäinen, realisti.
3. Mitä ajattelit ensimmäisenä, kun sinua pyydettiin kaasoksi? Mekkoja, kukkia, koristeluja ja kakkua. Ja että ihanaa! 
4. Paras ominaisuuteni kaasona? Kolmas kerta, joten kokemusta löytyy. Maalaisjärki! 😉
5. Haasteellisin ominaisuuteni kaasona? Jos toisten ideat on typeriä niin todennäköisesti sanon sen ääneen. 
6. Kuinka tapasit morsiamen? Krokotiilileikeissä hiekkalaatikolla. 
7. Ensimmäinen ajatuksesi hänestä? Pakotettiin mm. muut lapset syömään hiekkaa, joten yhteinen sävel löyty suht nopsasti.. 😉
8. Kuinka tapasit sulhasen? Ilonassa eräänä kohtalokkaana iltana.
9. Ensimmäinen ajatuksesi hänestä? Oli ihka eka kerta Idan kanssa SINKKUINA baarissa, joten ensimmäinen ajatus oli varmaan, että voi ei. Ja heti toisena, että toi jätkä kattoo kyllä peiliin enemmän päivässä kun minä viikossa.
10. Kuvaile tulevaa hääparia kolmella sanalla. Sopivat, onnekkaat, vanhemmat. 
11. Polttareissa lupaan… Tanssia aamuun asti jos seuralaiset jaksaa mukana!
12. Miten repäisen häissä?... Se on vielä salaisuus, mutta suunnitelmia on. 
13. Pahin pelkoni häiden suhteen… Ei pelota. Tehdään asiat niin, että pystytään nauttimaan ja varaudutaan hakaneuloin ja laastarein niin hyvä tulee. 
14. Häämottoni: Mä oon tässä sua varten. 
15. Avioliittoneuvo: Pitää yrittää olla toiselle maailman paras ihminen, tottua siihen, että mikään ei ole täydellistä ja tajuta, että sen ei kuulu aina olla helppoa.


Kiitos vastauksista ;)!

Naurattaa aika paljon muutamakin kohta :'DD

Näitä juttuja varmasti lisää luvassa häissä!

Terkuin,

Ida


lauantai 28. tammikuuta 2017

Häiden väriteema

Moikka!

Tänään olen koittanut miettiä, mitkä meidän häiden teemavärit voisi olla.

Koska niiden päättäminen jo alkuvaiheessa on käsittääkseni _tärkeää_!
Tämä siksi, että vasta teemavärien päättämisen jälkeen voi alkaa tekemään jonkinlaisia konkreettisempia suunnitelmia häiden visuaalisen puolen suhteen!

En siis halua, että olisi joku yksi väri (kuten kamalimmillaan joku turkoosi), jota sitten kaikki mahdolliset (kamalimmillaan sulhasen kauluspaitaa tai kravattia myöten) olisivat, vaan harmonian vuoksi valitsisimme muutaman teemavärin, joita sitten pyrkisimme noudattamaan koristeluissa, kattauksessa, kaasojen ja morsiusneitojen puvuissa, hääkimpuissa jne.



Aluksi olin varma, että vaaleat pastellisävyt, kuten beige, vaalea harmaa ja vaalea roosa olisivat valintamme. Pinterestissä seikkailtuani aloin kuitenkin yhä enemmän ja enemmän tykästymään myös vihreään, sellaiseen luonnolliseen, kasvien vihreään. Koska meillä on kesähäät, vihreitä kasveja olisi myös helposti saatavilla osaksi juhlapaikan koristelua sekä kattausta.
Vihreät kasvit raikastavat yleisilmettä, ja tuovat mielestäni myös rentoutta koristeluun!




Jotta emme kuitenkaan juhlisi viidakossa, ihastuin myös ajatukseen kullasta yhtenä teemavärinä. Kulta loisi osaltaan juhlallisuutta ja arvokkuutta. Kulta ja vihreä ovat myös aika veikeät yhdessä!








Mutta tottakai se hempeä roosa myös... <3
Koska rakkaus, koska herkkyys, koska pehmeys, koska pörröiset pupuvauvat ja hattarapilvet.

Ja tottakai asiallinen ja puhdas valkoinen, joka tulee automaattisesti mukaan morsiuspuvussa mutta myös pöytäliinoissa ja astioissa, kuin myös juhlapaikan seinissä.

Olisiko se siinä: roosa, kulta, vihreä ja valkoinen ?

Luulin tämän teemaväriasian päättämisen olevan hankalampaa?
Ei siihen tarvittu kun pullollinen Solia limellä, puolikas Castello-juusto voileipäkeksien kera sekä yksi Runebergin tonttu...



Seuraavaksi pitänee käynnistää morsiusdieetti...


Love,

Ida

Kuvat

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Mennään naimisiin -häämessut 2017

Moi!

Pari viikkoa sitten lähdettiin koko perheellä lentäen Helsinkiin.
Tuolla reissulla yhdistyi monta asiaa, sillä Messukeskuksessa oli Lääkäripäivät, Simolla oli asiakastapaamisia, lisäksi viikonloppuna oli häämessut Wanhassa Satamassa ja kirsikkana kakun päällä kavereiden tuparit! Toki haaveilin myös ostosmahdollisuuksista...

Ikävä kyllä lapsiperheessä jos jokin asia voi mennä pieleen, se menee. A tuli siis kipeäksi ihan kunnon kuumeen kera! Lääkäripäivillä torstaina A oli onneksi vielä hyvissä voimissa, ja messualueen kiertäminen yksin 1,5-vuotiaan kanssa olikin... hmm.. mielenkiintoista. Varsinkin, kun A on oppinut eräästä piirretystä (jossa Kolhu-Korppi joutuu koko ajan erilaisiin kiipelitilanteisiin, jolloin se huutaa kovana ääneen APUAAA), että on hauskaa alkaa ykskaks huutamaan apua. Tämä luonnollisesti herättää huomiota, eikä vähiten ainakaan lääkäreitä kuhisevilla messuilla... Ollaan Simon kanssa yritetty korvata tätä "hassunhauskaa" tapaa kehottamalla A:ta huutamaan mielummin "apina" (:DD). Täytyy sanoa, että kyllä sekin herätti kanssa-messuilijoissa hilpeyttä, kun taapero alkaa yhtäkkiä huutaa kovaan ääneen apinaa, mutta parempi sekin kai...

Mutta niin, niihin häämessuihin!

Vaikka A olikin aika kipeänä, päätettiin kiertää messualue pikaisesti läpi, koska liput oli ostettuna jo ennakkoon. Lisäksi A otti paljon rauhallisemmin vaunuissa Kaupungin sankarit -piirrettyä (starring mm. KOLHU-KORPPI) puhelimesta katsellen, kun hotellihuoneessa, jossa hyppi taudista huolimatta sängyllä jatkuvasti...

Oltiin paikalla melkein heti, kun ovet avautuivat, ja näin ollen oli hyvin vaunujen kanssa tilaa liikkua. Harmiksemme, ja hieman yllättäenkin, todettiin, että Tampereen seudulta ei ollut juurikaan yrityksiä näillä messuilla mukana. Muotinäytös oli kiva (A tsemppasi sylissä huutaen: HYVÄ TÄDIT!). Messujen kohokohta kuitenkin oli se, kun A nukahti vaunuihin, ja juotiin Simon kanssa lasit skumppaa rauhassa (Fresitan uusi Blueberry&Raspberry oli muuten tosi hyvää...pitäisikö hankkia alkumaljoiksi tätä...!). Lisäksi maisteltiin paria erilaista hää(juusto)kakkua ja lisäksi sovittelin paria vihkisormuskandidaattia. Simo olisi halunnut ostaa opaskirjan (uunituore Häitä päin -opas, joka näytti kyllä ihanalta ja tiiviiltä paketilta) häiden järjestämiseen (insinööri!!). Itse kuitenkin inhoan kaikenmaailman käyttöohjeita ja opaskirjoja, ja kun kerroin Simolle, että toki voidaan kirja ostaa, jos hän siihen sitten paneutuu, homma unohtui saman tien (miten yllättävää). Yhden hääsuunnittelijan yhteystiedot otin ylös, sillä haluaisin asiantuntija-apua somistukseen, mutta jäämme vielä miettimään tätä. Myös parin valokuvausyrityksen käyntikortit nappasin mukaan. Sitten olikin jo aika lähteä pois (lue: A heräsi...) ja lähdimme hotellihuoneeseen lepäilemään (lue: ja syömään McDonaldsin take away -ruokaa).

Fresitan uutuus: Blueberry&Raspberry :)

Note to self: ensi kerralla häämessuille...
1. Ilman lasta
2. Mieluiten myös miehen korvaaminen kaasoilla
3. Enemmän aikaa skumppapisteellä
4. Katso vielä kohta 3.


Vihkisormusvaihtoehtona ns. "syleilijä", johon voi esim. 1. hääpäivänä hankkia vielä toisen syleilijän alapuolelle... Mielestäni tosi kiva vaihtoehto perinteiselle rivisormukselle, jos kihlasormus on yksikivinen, kuten minulla.

Tampereen häämessut ovatkin jo ensi viikolla 4.-5.2.17, mutta ikävä kyllä emme tänä vuonna niille pääse lähtemään. Pitääpä paneutua messujen antiin muiden hääblogien kautta jälkikäteen :)

Onko muilla hauskoja häämessukokemuksia? Oletteko saaneet hyviä tarjouksia häihin?


Love,

Ida

P.s. Ollaan saatu kyllä mahtavia kommentteja blogin julkaisemisen myötä, happi loppuu ja vedet on silmissä kun naurattaa niin paljon! :D Erityisesti Simon kaverit on nyt selvästi löytäneet kutsumuksensa tämän hääteeman ympäriltä. Tervetuloa vaan kaikki lukijat ja saa jättää kommentteja! :D Pusi pusi love love <3

Kuvat: viinimaa.fi, lindrooshelsinki.fi

tiistai 24. tammikuuta 2017

Kaasojen valinta ja pyytäminen

Moi moi moi!

Kaasot on sellainen asia, jota on alitajuisesti miettinyt jo vuosia!
"Sitten kun menen naimisiin, ketäköhän pyytäisin..."

Päätös oli siis itselleni aika helppo!
Halusin pyytää parhaista ystävistäni niitä...
a) joiden tiedän tuntevan minut vuosien ajalta ja läpikotaisin!
b) joiden luulisin ehkäpä jopa innostuvan ja nauttivan tällaisia häähömppäjutuista!
c) jotka ovat sellaisessa elämäntilanteessa, että voin olettaa heillä olevan aikaa kaasoiluun!
Ja...
d) JOITA ILMAN EN VAAN VOI MENNÄ NAIMISIIN!

Ajattelin tehdä ystäväkirjatyyppiset kaasoesittelyt myöhemmin! :)
Jos saan heidät suostumaan! ;)

Halusin kehittää jotain vähän tavallisuudesta poikkeavaa, ja muita blogeja selaillessani sain idean valmistella KAASOBOKSIT!
Niitä tuli 3 kpl, ja kaksi niistä lähti Tampereelle ja yksi Espanjaan saakka!

Boksit sisälsivät:
- kortin, jossa esitin pyynnön: "Tulisitko kaasokseni???"
- suklaata
- laastaria
- kosteuspyyhkeitä
- Sisu-pastilleja
- Särkylääkettä
- Minttu-viinaa
- Nenäliinoja
- Teetä
- Prinsessoille soveltuvat muistiinpanovälineet
Vastausten odottaminen oli jännittävää!

Onneksi 2/3 vastauksista sain jo seuraavana päivänä, mutta viimeistä jouduin odottamaan yli VIIKON!! (jännitin myös sitä, pääseekö miniviinapullo postipaketissa lentopostissa edes perille :D)













Olen tyytyväinen ja onnellinen =)

Onko muita, jotka ovat kysyneet kaasojaan erikoisella tavalla?
Oliko kaasojen valinta helppoa vai hankalaa?


Love,

Ida

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Hääjuhlapaikka

Helei!

Eräänä sunnuntaisena iltana oltiin perheellä ystäväpariskunnan luona syömässä paellaa ja juttelemassa mukavia. Tämä tapahtui syksyllä 2016, siihen aikaan, kun olin juuri päättänyt terveyteni kannalta unohtaa hääasiat toistaiseksi, olo oli seesteinen. Tämä pariskunta aikoo astella alttarille pohjoisemmassa Suomessa tulevana kesänä 2017 (en malta odottaa!). He kertoivat, että tällä seudulla häiden juhlapaikka piti varata noin 1,5 vuotta ennen h-hetkeä. Päässäni laskin sitten 1+1 ja oivalsin, että Tampereen seudulla saattaisi olla asian laita se, että liikkeellä tulisi olla kenties vieläkin aikaisemmin...

Se siitä seesteisyydestä.

Seuraavana päivänä laitoin Googlen laulamaan ja availin umpimähkään joidenkin juhlapaikkojen nettisivuja. Varauskalentereita näpytellessäni kesän 2018 kohdalle totesin, että siellä oli jo viikonloppuja varattuna... Asiaa ei helpota lainkaan se, että asumme vielä toistaiseksi Oulussa, emmekä siis kovin ketterästi voi juosta juhlapaikkoja katsomassa Pirkanmaalla.
(Välihuomautuksena voitaneen vielä todeta, että etsimme koko ajan samalla omistusasuntoa Tampereen seudulta, ja kaikki vierailumme Tampereella piti jo muutenkin täyttää asuntonäytöillä...)

Ensisijaisesti vaadimme juhlapaikalta yhtä asiaa: kaikkien on mahduttava samaan tilaan. Monissa häissä tämän suhteen on tehty kompromisseja, jolloin osa vieraista väistämättä ei näe/kuule puheita/ohjelmanumeroita. Muuten pallottelimme vaihtoehtoja aivan laidasta laitaan: fine-diningia pöytään katettuna vai maalaisidylliä? Keskustahäät vai häät luonnon helmassa?

Tässä kootusti juhlapaikkoja, joita kävimme paikan päällä katsomassa:

1. Ali-Marttila, Kangasala

Kävimme perheeni kanssa isänpäivälounaalla Juhlatallissa. Mieheni oli tuolloin työmatkalla Amerikassa, joten hän ei päässyt mukaan. Lapsella oli korvatulehdus. En ollut nukkunut 5 yöhön. Täydellinen ajoitus siis.

+ Kaikki vieraat mahtuvat samaan tilaan
+ Omat juomat sallittu
+ Oma pitopalvelu sallittu
+ Kauniit valonauhat katossa, korkea tila
+ Kaunis pihapiiri, maalaisidylliä, pihaan saisi telttojakin pystytettyä
+ Pieni terassi

- WC-tilat vähäiset
- Isoja maneeseja lähellä
- Kaukana Tampereen keskustasta
- Isoja ryijyjä seinillä (näiden poistamista oli kuitenkin harkittu, koska monet morsiamet olivat kokeneet ne häiriseviksi)
- Kynttilöitä ei saa polttaa


2. Kerhola, Nokia

Kävimme katsomassa tätä tilaa ex tempore äitini ehdotuksesta. Tämän itseasiassa jo ennakkovarasimme, kunnes päädyimme sittenkin toiseen juhlatilaan.

+ Kaikki vieraan mahtuvat samaan tilaan
+ Omat juomat sallittu
+ Oma pitopalvelu sallittu
+ Juhlava ja kaunis tila, vastikään kunnostettu, kynttilät sallittuja, esiintymislavalle erikoisvalot yms.
+ Ei kaukana Tampereelta
+ Juhlia saa pikkutunneille

- Jos valitsee oman pitopalvelun, eivät he pääse keittiötiloihin, joita käyttää tilan oma pitopalvelu. Kylmäsäilytys järjestyy kyllä.
- Onko liian iso tila 120 vieraalle?
- Ei maalais-/järvi-idylliä, vaikkakin pieni piha-alue ulkoiluun on saatavilla
- Iso näyttämö/lava: bändi olisi "liian kaukana" juhlijoista :D


3. Sokos Hotel Ilveksen Ball room

Tämä vaihtoehto erosi selvästi muista. Täällä olisimme halunneet hääateriana tarjoitavan amerikkalaistyyliin pöytiintarjoillun kolmen ruokalajin menun.

+ Pyöreät pöydät
+ Todella kaunis juhlatila
+ Erilaiset häät nimenomaan aterioinnin osalta suomalaiseen perushääkaavaan verrattuna
+ Hääyön viettäisimme samassa hotellissa

- Hinta alkoi olla meidän budjetin aivan ylärajoilla: luonnollisestikaan ei omia juomia/pitopalvelua mahdollista hankkia
- Vieraat eivät pääse kätevästi välillä ulkoilemaan ja kaikki olisivat koko ajan samassa yhdessä tilassa
- WC-tilat ovat hotellin puolella
- Kesähäät menevät ns. "hukkaan", jos juhlatilat on ainoastaan sisätiloissa


4. Bravo Plaza

Tämän paikan omistaja on aivan huipputyyppi ja tuli vapaapäivänään esittelemään meille tilaa. Tätä harkitsimme myös ihan viimeiseen asti.

+ Vihkikirkosta kävelymatka juhlatilaan
+ Sisätilat, mutta lisäksi mahdollista ulkoilla Väinö Linnan aukiolla (jonne saisi myös telttoja järjestettyä tai kalusteita hengailuun
+ Omat juomat sallittu, pitopalvelu heidän kauttaan
+ Baaritiskiä saa käyttää vapaasti (tai vuokrata heiltä baarimikon)
+ Juhlia saa yömyöhään

- Punaiset tilat (itse vähän vierastan punaista väriä): täällä olisi hääkoristeluun/kattaukseen pakosti pitänyt ottaa punaista mukaan, jottei värit olisi riidellyt keskenään
- Sopisi täydellisesti talvihäihin


5. Rustholli

En ollut edes huomioinut koko juhlatilaa alunperin, sillä kuvittelin se olevan "rähjäinen" (käymättä koskaan paikan päällä) ja lisäksi luulimme, että tilassa toimii vielä A-oikeudet omaava ravintola. Kumpikin luulo osoittautui virheelliseksi. Kävimme kurkkimassa ikkunoista ja katsastamassa ulkotiloja, kun emme saaneet aikatauluja sopimaan esittelyn suhteen.

+ Järvi-idylli!
+ Terassit sekä katettuna että ilman. Katetussa lämpölamput jos sää on kolea.
+ Kaikki mahtuvat samaan tilaan, kun väliovet avaa kokonaan auki
+ Omat juomat sallittu
+/- Pitopalvelu tulee heidän kauttaan (meillä oli mielessä aluksi yksi toinen pitopalvelu)
+ Hyvässä säässä myös pihalla voidaan pitää ohjelmanumeroita
+ Juhlilla ei varsinaista aikatakarajaa
+ Suhteellisen lähellä Tampereen keskustaa

- Rakennuksen "mökkimäinen" ulkonäkö
- Emme päässeet katsomaan tätä sisältä kiireaikataulumme vuoksi (! :D)
-> joten en osaa sanoa sisätilojen puutteista vielä sen enempää.


Muita, mitä harkitsimme ja selvittelimme tarkemmin, mutta joita emme käyneet katsomassa:

- Finlaysonin palatsi (kaikki eivät mahdu samaan tilaan)
- Pikkupalatsi (sama ongelma)
- Sokos Hotel Tornin juhlatilat (kuvien perusteella liian kokousmaiset)
- Tehdas 108 (Mies hylkäsi heti kun näki piha-alueen, kävimme kääntymässä)
- Karllundin kivinavetta (olisi aivan ihana, mutta mielestämme liian kaukana)

ELI: hääjuhlamme vietetään Rusthollissa!
Juhlatilan varasimme siis 1,5v ennen juhlapäivää.
Ostimmeko sian säkissä kun emme sisältä päässeet tilaa katsomaan ennen varausta?
Ehkä, mutta järvi-idylli ja vielä Tampereella oli niin houkutteleva yhdistelmä, että se vei voiton! Laitan sisätiloista kuvia, kunhan kerkeämme tutustumaan paikan päälle.

Onko muilla ollut juhlapaikoille mitään ehdottomia vaatimuksia? 

Love,
Ida

Perustin hääblogin...

large.jpg


...pitkän harkinnan jälkeen. Maailman ihaninta yllätyskosintaa ja sen aiheuttamia onnenkyyneleitä sekä valtaisaa kuplivaa ilononnenpirskahtelua seurasi progressiivinen paniikki: Me järjestämme häät. Luonnollisesti en ole koskaan ennen järjestänyt omia häitäni. Tilannetta hankaloittaa se, että sitoutumiskammoisen ystäväpiirini vuoksi en ole koskaan järjestänyt myöskään kenenkään muun häitä.
Ensihätään Googletin "hääblogi" ja maanisella vimmalla rullailin läpi kymmenkunta hääblogia. Auttakoiko tämä? Hell no. Paniikki vaan kasvoi, kun blogeja silmäillessäni ymmärsin, miten monta pientä yksityiskohtaa tulee huomioida hääjuhlan suunnittelussa ja järjestämisessä. Joku voisi sanoa tähän väliin, että "Ei tarvitse, itse voit valita myös helpomman tien!" mutta minut tuntevat tietävät, että prinsessaunelmani eivät tee kompromisseja.Niimpä päätin mielenterveyteni vuoksi laittaa hääblogit ja koko hääsuunnittelun pannaan toistaiseksi.
...Kunnes kävimme kylässä pian vihkiytyvän tuttavapariskuntamme luona, ja ymmärsin häämaailman realiteetit (tästä myöhemmin lisää)...
Joka tapauksessa perustin tänään, 21.1.2017, mieheni ja taaperomme tuhistessa flunssaisina päiväunillaan (ja näin ollen minulla on ollut hetki aikaa käpertyä peiton alle läppärin kanssa haaveilemaan), hääblogin, erityisesti, jotta _muistan_huomioida_kaiken_ ja jotta voi käydä läpi päänisisäistä myllerrystä kaikesta häihin liittyvästä (miehelleni avautumisen sijaan). Näin ollen todennäköisesti myös pääsen vielä naimisiin tuolloin vuoden kuluttua kesällä, heinäkuussa 2018... ;D

Love,
Ida

KUVA: WE HEART IT