Sulhasen kertomus kosinnasta

Moikka!

Nyt se on vihdoin täällä: SULHASEN BEHIND-THE-SCENES -KERTOMUS KOSINNASTA!

Vastuuvapauslauseke: Yhtään sulhasta ei ole fyysisesti vahingoitettu tätä blogikirjoitusta tehdessä. Käytetyn kiristyksen, uhkailun ja lahjonnan jälkeen teen tämän blogikirjoituksen täysin omasta ’vapaasta’ tahdostani.

Kuukausia ja kuukausia siihen meni, mutta lopulta siis on vaan tunnustettava, että naiset ja varsinkin morsiamet saavat tahtonsa aina läpi. Vuorossa on siis minun versioni kosinnasta. Ida kertoikin jo yksityiskohdat itse kosinnasta täällä, joten päätin kirjoittaa siitä tylsästä osuudesta, joka mahdollisti tuon romanttisen kosinnan eli suunnittelusta ja valmistelusta.

Kaikki alkoi oikeastaan loppukesästä 2013. Tiesin heti Idan tavattuani, että siinä se nyt on. Nyt on pelit pelattu ja tätä poikaa viedään. Suoranaista kosintaa en vielä silloin aloittanut suunnittelemaan, vaan ajankohtaa enemmänkin. Olisin ehkä halunnut tehdä kosinnan jo paljon aikaisemmin, mutta jokin vaisto sanoi, että tätä ei nyt kannata kiirehtimällä pilata. Kunnes vihdoin koitti kesä 2016 ja jotenkin sitä vaan tuntui siltä, että nyt meidän parisuhteessa on se aika, että olemme varmasti valmiita sitoutumaan loppuelämän matkalle yhdessä. No olihan siinä jo yhteinen sitoumus A:n muodossa ja asuntolainakin pian tuloillaan, joten olimmehan jo sitoutuneet toisiimme aika tiiviisti. Ja mikäänhän ei ole niin tiivis sitoumus kuin yhteinen pankkilaina.

Avioliitolla ja kihlautumisella on aina ollut minulle erittäin suuri symbolinen merkitys enkä voinut kuvitella olevani Idan kanssa, jollemme mene naimisiin. Ensin kuitenkin tärkein eli pitihän se naimalupa appiukolta käydä kysymässä. Konjakkipullo lahjuksena ja leuka nöyrästi rinnassa kävin aikeeni appiukolle läpi ja heltisihän se lupakin sieltä lopulta. Konjakkipullo vietiin piiloon, ettei huushollin naisväki vaan saisi vihiä suunnitelmista. Varsinkin anopilla on jokin kuudes aisti salaisuuksien osalta. Ei siis saanut jättää johtolankoja. Tarkoituksena oli juoda pullo yksissä tuumin pois kuleksimasta, kunhan kosinta on selvä. (Appiukolle vink vink, että pullo taitaa muuten olla vieläkin juomatta. Toisin sanoen koskas juodaan se pois happanemasta?)

Itse kihlauksen suunnittelun aloitin kesäkuun lopulla. Kosinnan piti olla ikimuistoinen, joten sitä oli syytä miettiä huolella. Aloitin listaamalla mitä kosinnassa pitäisi ehdottomasti olla. Ja koska olen ylisuunnitelmallinen insinöörin perikuva, niin kirjoitin siis oikeasti listan, jossa määriteltiin kosinnan minivaatimukset (ei kuulosta enää niin romanttiselta kuin Idan päivityksessä). Hyvin suunniteltu kuitenkin takaa lähes aina onnistuneen lopputuloksen. Tämä siis vinkkinä kaikille niille sadoille ellei jopa tuhansille tämän blogin mieslukijoille. Alkuperäistä listaa minulla ei enää ole, mutta se oli jotakuinkin tällainen:

·       paikka

o   romanttinen

o   meille henkilökohtainen paikka

o   paikka jonne voi helposti mennä käymään myös uudelleen muistelemaan päivää

·       kosinta

o   intiimi, eikä liikaa yleisöä

o   jotakin yllättävää ohjelmaa

o   pitää olla meille henkilökohtainen

·       kosinnan jälkeen

o   kihlajaispäivästä pitää jäädä jokin pysyvä merkki (siis sen sormuksen lisäksi)

o   paljon kahdenkeskistä aikaa

Näiden määrittelyjen jälkeen itse suunnittelu olikin aika helppoa. Oli itsestään selvää, että kosinnan pitää tapahtua meidän molempien sydämen kaupungissa eli Tampereella. Paikaksi valitsin meidän ensitreffipaikan eli eteläpuiston, josta löytyy rauhallisia penkkejä kauniilla järvimaisemalla.

Kosinta tuottikin sitten enemmän harmaita hiuksia. Shamppanjat ja pikkunaposteltavat olivat tietenkin itsestäänselvyys, mutta siinä pitäisi olla jotakin ikimuistosta ja yllättävää ohjelmaa. Mieleeni tuli Juha Tapion TSNEH. En voinut edes kuvitella itse laulavani sitä ja pilaavani tunnelmaa rääkymiselläni, joten tarvitsin ulkopuolisen apua. Sopivasti Idan tuleva kaaso sattuukin olemaan uskomattoman lauluäänen omaava ammattilaulaja. Siitä sitten luuri käteen ja Emmille soittamaan. Soitto muuten jännitti melkein yhtä paljon kuin itse kosinta. Tämän puhelun jälkeen kosinnasta tulikin jo oikeasti konkreettista. Enää ei puhuttu vain minun pään sisällä (ja Excelissä) olevasta suunnitelmasta.

Nyt oli tärkeimmät palaset kasassa. Sitten vielä kosinnan jälkeiset plänit kuntoon. Olimme monesti puhuneet, että pitäisi käydä kokeilemassa Ravinteli Bertha, joka oli useaan otteeseen kehuttu rento mutta upeaa ruokaa valmistava ravintola. Halusin ravintolan, jossa emme olleet vielä aikaisemmin käyneet, jotta kokemus olisi ainutlaatuinen, joten Bertha oli oiva valinta. Eikä muuten ollut lainkaan huono valinta. Kannattaa siis käydä kokeilemassa. Koska emme asuneet vielä tuolloin Tampereella, niin jokin yöpaikka oli myös keksittävä. Ei sitä kukaan varmaan halua kihlajaisyötä viettää anoppilassa pinnasängyn vieressä nukkuen… Joten ei muuta kuin hotelliin siis. Minulla sattui olemaan S-ryhmän hotelleihin ilmaisia öitä, joten sponsored by S-card meidän tie kävi kohti Sokos Hotel Ilvestä. Hotelli siis valikoitui paikaksi varsin epäromanttisista syistä, mutta eihän kerrota tätä Idalle.

Vielä puuttui se pysyvä muisto kihlajaispäivästä. Olimme aina ohikulkiessa ihastelleet patosillan lemmenlukkoja, joten ei muuta kuin lukko kaiverruksilla tilaukseen. 

(Lemmenlukon saa helposti tilattua täältä: www.ajanlukko.fi.)

Suunnitelma oli täysin vedenpitävä. Tällä saa varmasti poikaystäväpisteitä.

Terveisin,

-Simo

Ps. Jatkossa blogi palaa taas normaaliin päiväjärjestykseen ja Ida jatkaa kirjoittajana.

Kosinta

Heippa!

Tänään ajattelin kertoa, kuinka kosinta tapahtui <3

Olimme keskustelleet jo aiemmin naimisiinmenosta ja häistä yleismaailmallisesti: "Jos joskus mennään naimisiin, niin haluaisin tätä ja tätä" jne. Mitään häiden ajankohdasta ei koskaan oltu keskusteltu, vaan ne sijoittuivat aina mahdollisesti vain johonkin tulevaisuuteen... En siis ollut lainkaan ajatellut, että menisimme "jo nyt" kihloihin. Vaikka tokihan meillä jo yhteinen ihanainen lapsi. Mutta silti!

Oli elokuu 2016, ja olimme tuleet lyhyen kesälomani ajaksi Tampereelle. Ohjelmassa oli mm. kierrellä lainaneuvotteluissa eri pankeissa asuntolaina-asioissa. Sekä tiistaiksi- että keskiviikoksi oli sovittu useampi neuvottelu, ja kiirettä piti. Simo oli ehdottanut jo aiemmin, että menisimme sitten keskiviikkoiltana lainaneuvotteluiden päätyttyä pitkästä aikaa kahdestaan treffeille hienoon ravintolaan, ja yöksi hotelliin - nyt kun lastenhoitajatkin oli saatavilla. Tosin tässä vaiheessa vielä olin siinä uskossa, että A tulisi kanssamme yöksi hotelliin (lähinnä omasta eroahdistuksestani johtuen :D) Lisäksi Simo ehdotti, että kävisimme ennen ravintolaan menoa pienellä kävelyllä Eteläpuistossa, jossa mm. lenkkeilimme ensitreffeillämme, emmekä olleet käyneet siellä sen jälkeen. Kuulosti kivalta!

Kun lainaneuvottelut oli hoidettu, sovimme, että Simo menisi jo edeltä kirjautumaan hotellihuoneeseen ja hoitamaan muutaman työpuhelun, ja itse veisin A:n vanhemmilleni ja samalla laittautuisin iltaa varten. Sovin siskoni kanssa, että hän toisi A:n hotellille nukkumaan myöhemmin illalla. Laittautuessani Simo soitteli vähän väliä, ja kyseli, että koska pääsen lähtemään, ja voivotteli epävakaiselta näyttävää taivasta kävelylenkin suhteen. Kun vihdoin pääsin lähtemään vanhempieni luota, poikkesin vielä kaupan kautta hakemaan A:lle maitoja yötä varten. Juuri kun olin kassalla, myyjä ja joitakin muita asiakkaita ryntäsi ulos kaupasta jonkun myymälävarkaan perään... vaikkei tilanteessa ollut mitään uhkaavaa, olin ihan hermostunut, kun pääsin taas jatkamaan matkaa. Simo sanoi olevansa jo Eteläpuistossa vastassa, ja varmisteli koko ajan tarkkaa ajankohtaa, koska olisin perillä. Onneksi ei vieläkään satanut. Koska suuntavaistoni on maailman huonoin, en edes meinannut löytää autolla oikealle parkkipaikalle, jonne Simo minua ohjeisti tulemaan :D (Mikä kuulemma aiheutti Simolle entistä enemmän stressiä)...

Kun vihdoin pääsin perille, tuli Simo vastaan parkkipaikalle. Olin ihan hermostuksissani siitä myymälävarkausepisodista ja oikean parkkipaikan löytämisestä! No, lähdimme sitten kävelemään Viinikanlahden rantaa pitkin, ja vähän matkaa käveltyämme tulimme puistonpenkille, joka oli peitelty kankaalla, ja jolla oli shamppanjapullo coolerissa jäiden seassa, viinilasit ja pensasmustikoita sekä kauniita vaaleanpunaisia ruusuja (ja lämpöhuopa varmuuden vuoksi minulle!)

Tässä vaiheessa aloin jo olla jyvällä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Sitten kuitenkin istuskelimme hyvän aikaa siinä penkillä shamppanjaa ja mustikoita maistellen. Simo perusteli, että halusi vain vähän enemmän panostaa näihin treffeihin. Kun keskustelu siirtyi vastarannan ankeisiin Hatanpään rakennuksiin, ja kuinka "hyvät tontit menevät hukkaan", aloin olla sitä mieltä, että olen sittenkin erehtynyt...

Kunnes huomasin nuoren miehen kitaran kanssa kulkevan meitä kohti kävelytietä pitkin. Meidän kohdalla hän pysähtyi ja sanoi jotakin sellaista, että: "Täällä näyttäisi olevan sellainen pariskunta, että tähän kaivattaisiin vähän taustamusiikkia". Sitten hän alkoi soittaa kitaralla jotakin kappaletta, jota en vielä tunnistanut. Ehdin miettiä, että alkaakohan hän laulaa, ja mikäköhän tämä biisi on, kunnes yhtäkkiä kirjaimellisesti täysin PUSKISTA (eli takanamme olevan pensaikon takaa), alkoi kuulua naisen laulua. Se oli yksi rakkaimmista ystävistäni - kaasoni Emmi! Tässä vaiheessa tunnistin jo biisinkin, joka oli Juha Tapion Tykkään susta niin että halkeen (tästä tuli kesällä 2013 meidän biisi lähes tahtomattamme, kerron myöhemmin siitä lisää). Emmi on klassisen musiikin laulaja, ja he olivat kitaristin kanssa tehneet kappaleesta kauniin sovituksen <3 Kyynelhanat aukesivat tässä vaiheessa aika vuolaaksi... (Emmi sanoi jälkeenpäin, ettei hänellä ole koskaan ollut näin itkevää yleisöä...).

Kun kappale loppui, polvistui Simo eteeni, ja kertoi, että oli rakastunut minuun heti ensitreffeillämme siinä puistossa heinäkuussa 2013, ja että haluaa viettää loppuelämänsä kanssani ja sitten kysyi: "Ida xxxxxxx xxxxxxxxxxx, tuletko vaimokseni?"

Olin niin häkeltynyt, ja katselin kummastuneena Simon tarjoamaa vanhaa rihkamasormustani (jonka Simo oli käynyt hakemassa korulaatikostani salaa jo ennen Tampereelle lähtöä toimittamaan kosintasormuksen virkaa), etten saanut heti sanaa suustani. Todellisuudessa tässä ei varmasti paria sekuntia kauempaa kulunut, mutta Simo muistelee, että siinä hiljaisuudessa kesti ikuisuus, kunnes sain sanotuksi: "Tottakai!". Sitten itkettiin ja skoolattiin shamppanjaa kaikki neljä (tai siis lähinnä minä itkin) ja otettiin kuvia. En muista tästä paljoakaan enää jälkeenpäin, olin jossain huumassa vain <3

Seuraavaksi sanoimme muusikkoparivaljakolle heipat, ja lähdimme kohti Satakunnan sillan kupeessa olevaa patosiltaa, joka on Tampereella ns. lemmensilta, johon on lukittu satoja lemmenlukkoja, joiden avaimet on heitetty Tammerkoskeen. Simo oli hankkinut meille oman lemmenlukon, johon oli kaiverrettu meidän nimet ja kihlajaispäivämäärämme. Lukitsimme sen kiinni siltaan, ja avain heitettiin kosken kuohuihin.

Seuraavaksi suuntasimme ihastuttavaan Ravinteli Berthaan Rautatienkadulle. Siellä skoolattiin uudelleen shamppanjalla, ja sitten tilasimme menut viineineen. Sitten ihmettelimme päivän tapahtumia, ja keskustelimme siitä, mitä kihlautuminen meille kummallekin tarkoittaa, ja sovimme juhlivamme häitämme kahden vuoden kuluttua tuosta hetkestä, eli kesällä 2018.

Menun ja erityisesti viinimenun jälkeen olo oli hyvinkin hilpeä ja rentoutunut, ja soitin siskolleni, että A:n olisi varmaan parempi sittenkin jäädä hänen kanssaan vanhemmilleni yöksi, ja siskoni kertoikin jo nukuttaneensa A:n tyytyväisenä yöunilleen. Hyvillä mielin suuntasimme Hotelli Ilvekseen, jossa menimme ensimmäisenä kuumaan vaahtokylpyyn rentoutumaan ja kuuntelemaan musiikkia. Mielessäni oli vain yksi ajatus: joskus elämä vain on niin ihanaa <3

Hotellihuoneen ikkunasta kuvasin vielä kesäyön Tampereella <3

Kuten kuvista näkee, aurinko tulikin sitten yhtäkkiä esiin pilvien takaa kruunaamaan tunnelman! Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu oikeasti juuri tuon kosinnan yhteydessä ja ovat käsittelemättömiä :)

Kosinta oli mielestäni aivan ihana, kiitos vielä kerran Simo ja Emmi ja kitaristi-S! En tule koskaan sitä unohtamaan!



P.s. Haluaisitteko kuulla Simonkin version/ajatuksia kosinnasta? :)


Terkuin,

Ida