keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Hääkattaus

Kesän 2018 häiden suosikkiteema oli selkeästi vehreys, vihreys ja luonnon koristeet. Reilu kaksi vuotta sitten aloin selata Pinterestiä, ja hakea insipraatiota tuleviin häihimme. Kaikki on ensin Amerikassa - niin tämäkin trendi, enkä aavistanutkaan jenkkikuvia ihastellessani, että kesän 2018 häihimme mennessä myös monet muut morsiamet olisivat ihastuneet samaan trendiin.


Mutta en kyllä ihmettele!

Hääjuhlamme teemavärit olivat tumma lehtivihreä, kulta ja vitivalkoinen. Ja tältä pohjalta aloin suunnitella myös hääkattaustamme.

Aidot viherköynnökset pitkiä pöytiä pitkin kulkemaan oli ehdoton must-have. Lähdin liikkeelle siitä, että etsin sopivan floristin toteuttamaan tämän haaveeni. Aidot luonnon viherköynnökset kun on aseteltava pöytiin vasta hääaamuna, jotta ne eivät nuukahtaisi ilman vettä hääpäivään mennessä, ja täten halusin tilata niiden kuljetuksen ja asettelunkin floristilta. Viherköynnöksemme toteutti toiveidemme mukaisesti tamperelainen Helmivillakko.


Seuraavaksi lähdin etsimään kullanvärisiä kynttilänjalkoja. Hoksasin Facebookin hääkirpparilta, että eräs ex-morsian myi juuri sopivan yksinkertaisia, kullanvärisiä, kynttilänjalkoja, ja vaikka kauppoja ei syntynyt, kysäisin, mistä he olivat ne löytäneet. Niinpä marssimme Jyskiin ja ostimme lopulta yli 30 kynttilänjalkaa kahdessa eri mitassa.

Koska kirkasta lasia kattaukseen tulisi ainakin viini- ja juomalasien muodossa, halusin löytää myös pöytäkoristeisiin jotakin kirkasta lasia. Sopivat lasiset kynttilänjalat löytyivät IKEA:sta huokeaan hintaan (ja samalla myös niihin sopivat pitkät kynttilät). Näitäkin ostimme n. 30 kpl, ja itse asiassa ne ovat meillä edelleen - en raaski myydä niitä, sillä ne sopivat juhlaan kuin juhlaan tunnelmaa luomaan!


Pöytänumerointi toteutettiin kullanvärisin kehyksin. Pöytänumeroita oli yhteensä 10, yhdessä pitkässä pöydässä oli siis useampi numero. Simo oli tulostanut teemaan sopivat numerot eucalyptus-koristein kehystettäviksi.

Jos budjettimme olisi ollut rajaton, olisin tehnyt vielä yhden hankinnan: kullanväriset aterimet! IKEA:sta näitäkin olisi saanut, mutta kustannukset olisivat nousseet aika merkittävästi, ja tämä oli sellainen ei-must-have -juttu. Joten luovuin ajatuksesta melko nopeasti.


Jokaisen vieraan paikalle katettiin valkoinen lautanen. Aterimet aseteltiin lautasen kummallekin puolelle. Lautaselle laitettiin juuttinarulla sidottu paketti, jossa pohjimmaisena oli suuri paperinen servietti, sen päällä kaksipuoleinen hääbingo-tietokilpailu -kuponki, ja sen päällä vielä kaksipuoleinen hääohjelma-häämenu -printti. Häämenu laitettiin näkyville. Paketin koristi kuivattu eucalyptus parvifoglian oksa. Juuttinaruun pujotettiin vielä ruusukultareunainen nimikortti.


Hääkarkeiksi valikoitui suuri herkkumme, Ferrero Rocher -suklaakonvehti, tietysti kultaisessa kääreessään. Konvehtiin pystytettiin hammastikku, johon olimme kaasojen ja morsiusneitojen  kanssa askarrelleet kiinni pienen kyltin, johon jokaiselle vieraalle oli kirjoitettu oma häämietelause. Drinkkibaaria (ja oman drinkkilasin tallessa pysymistä) varten veitsen viereen oli asetettu nimikoitu pilli ja lisäksi pieni kynä bingoa ja tietokilpailua varten.


Hääparin pöydässä ei ollut viherköynnöstä, vaan pöydän kruunasi muhkea hääkimppuni. Hääkimppua varten keskelle pöytää oli asetettu eucalyptus cinerealla koristeltu maljakko. Hääparin kuohuviinilasit oli myös koristeltu cinerean oksilla.

Kaasojen, bestmanien ja morsiusneitojen sekä heidän avecciensa pöydässä oli lisäksi neljä kukkamaljakkoa morsiusneitojen kimpuille.


Olen edelleen täysin rakastunut meidän hääkattaukseen ja olen niin ylpeä meidän häätiimistä, joka oli apunani sitä toteuttamassa. Alun perin olisin palkannut somistajan hoitamaan kattauksen kokonaisuudessaan meidän puolestamme, mutta haluamani somistaja oli jo bookattu. Yleensä en ole sellainen tee-se-itse -ihminen, mutta tämän me siis hoidimme ihan itse - ja olen siitä tosi ylpeä. 

Helmivillakko hoiti oman osuutensa täydellisesti - kiitollinen olen siitäkin <3

Terkuin,

Ida

Kuvat: Anni Maria Photography

Onko teille tulossa vehreys-vihreys -teemaa vai jotakin ihan muuta?
Heräsikö postauksesta muita ajatuksia? 

maanantai 22. lokakuuta 2018

ARVONTA - Voita luksus-sukkanauha!

Moikka!

Ida's daydream - hääblogin historian ensimmäinen (muttei lainkaan viimeinen) arvonta on nyt täällä!


Sain Vanajanlinnassa järjestetystä With Love -tapahtumasta Siro alusasujen erikoisliikkeeltä VIP-lahjaksi upean Lise Charmelin luksus-sukkanauhan, joka tällä rouvalla jää nyt (luonnollisesti) käyttämättä.

Se on kuitenkin niin ihana ja laadukas, että olisi sääli, ellei se päätyisi kenenkään morsiamen reiteen sulhasen etsittäväksi! Niimpä päätin järjestää arvonnan!


Sukkanauha on sävyltään vitivalkoinen. Siinä on kaksinkertainen tylli-pitsikangas, edessä satiinirusetti, ja lisäksi sekä vaaleansininen (jotain sinistä!) että vaaleanpunainen satiininauha. Sukkanauhan sisäpinnalla on silikoninauha, joten sukkanauha pysyy siellä, missä pitääkin.

Miten osallistua arvontaan:

1. Seuraa Instagramissa idasdaydream -tiliä
2. Tykkää ja kommentoi sukkanauhakuvaa

Arvontaan voi osallistua maanantaihin 29.10.2018 saakka!
Voit myös osallistuttaa morsian-ystäväsi kilpailuun tägäämällä ystäväsi tilin kommentteihin.



Onnea arvontaan <3


Terkuin,

Ida

perjantai 5. lokakuuta 2018

Cocktail-tilaisuus & häät alkavat


And can you feel the love tonight? It is where we are
It's enough for this wide-eyed wanderer that we got this far


Hääkuvausten jälkeen lähdimme kohti juhlapaikkaa eli Rusthollia Näsijärven rannalle. Ajomatkalla hääautossamme soi Lauri Tähkän Morsian, sen muistan! Morsiusneitoni Alisa soitti autosta seremoniamestarille eli kaasolleni Pihlalle, että nyt olisimme tulossa...


Mutta palataanpa hetkeksi ajassa hieman taaksepäin. 

Vihkimisen jälkeen, silloin, kun me suuntasimme Arboretumiin ottamaan hääkuvia, vieraamme siirtyivät suoraan juhlapaikalle. Jo vihkimisen aikana juhlatilalla kävi kova tohina, kun cateringin lisäksi kaksi iloista ja reipasta baarimikkoamme, Ida-Maria ja Eeva, tekivät valmisteluitaan cocktail-tilaisuutta varten.


Cocktail-tilaisuudessamme vieraat saivat heti tilaan saapuessaan hakea drinkin (tai useamman) baaritiskiltä, jolle baarimikot olivat tehneet valmiiksi viidenlaisia erilaisia drinkkejä (myös alkoholittomina vastaavat maut). Näin toimittiin pullonkaulailmiön ja jonottelun estämiseksi. 

Drinkkibaarissa oli tarjolla

Cosmopolitan

Bellini

Gin & Tonic

Vodka Sling

Red Wedding

Drinkit saatuaan vieraat saivat siirtyä järvenpuoleiselle katetulle terassille, ja nauttia siellä cateringin valmistamia herkullisia cocktail-paloja, joita tarjoiltiin isoilta pyöreiltä tarjottimilta. Taustalla soi meidän ennalta tekemä Spotifyn cocktail-tilaisuus -soittolista, joka koostui rakkausaiheisista kappaleista.



Cocktail-paloina oli tarjolla

Kylmäsavuhaukea, saaristolaisleipää, marinoitua fenkolia

Chorizomousseja ja patonkia

Raparperi-mansikkabrita


Itse emme tietenkään päässeet osallistumaan cocktail-tilaisuuteen, mutta kuulin vierailta, että aika kului kuin siivillä, ja vieraat tutustuivat toisiinsa. Juuri niin kuin toivoimmekin - mahtavaa!


...Kun saavuimme juhlapaikalle, oli bestman Pauli meitä vastassa parkkipaikalla. Laskeuduimme harsoin ja viherköynnöksin koristelemaamme ulkoportaikkoa alas rantaan ja edelleen terassille vieraidemme luokse. Saimme mahtavat aplodit - ja sulhaspojaltamme kukan <3 


Seuraavaksi siirryimme sisään juhlatilaan, ja asetuimme vanhempiemme kanssa riviin valmiina toivottamaan kaikki vieraamme henkilökohtaisesti tervetulleiksi. Vieraat tulivat halaamaan ja onnittelemaan meitä ja oli kiva vaihtaa muutama sananen ihan kaikkien kanssa! 



Vieraat saivat tarjoilijalta onnittelumaljat ja pääsivät sitten siirtymään pöytiin omille paikoilleen. Ensimmäisinä pöytiin ehtineet pääsivät jo hieman tutustumaan printteihin, joita oli jokaisen lautaselle katettu, mm. tietovisaan, hääbingoon, illan ohjelmaan sekä häämenuun.


Kun kaikki olivat löytäneet omat paikkansa ja päässeet istuutumaan, siirtyi isäni mikrofonin eteen. Hän toivotti kaikki tervetulleiksi ja kohotti onnittelumaljat meidän kunniaksemme. Maljojen jälkeen isäni piti perinteisen morsiamen isän puheen, jossa hän kertoi meidän luonteenpiirteistämme, muistojaan Simon ensitapaamisesta ja siitä, mitä kaikkea olemme parina jo kokeneet.


Hääjuhlamme ns. alkujuhlallisuudet päätti morsiusneitojeni piano-laulu-esitys Elton Johnin kappaleella Can you feel the love tonight.



And can you feel the love tonight? How it's laid to rest
It's enough to make kings and vagabonds believe the very best



Terkuin,

Ida

p.s. Tuleeko teille cocktail-tilaisuutta? Millä eri tavoin teidän häissä on pyritty minimoimaan kaikki odottelu ja jonottaminen? :)

kuvat: Anni Maria Photography