maanantai 14. toukokuuta 2018

Hääkengät

Hei!

U-la-la!

Vihdoin on yksi tärkeä osuus hääjärjestelyistä tehty, sillä olen löytänyt HÄÄKENGÄT.
Tai itseasiassa kahdet.


Muiden hääblogeja lukiessani ymmärsin, että kahdet hääkengät ovat lähes välttämättömät. Hääpäivä on pitkä, ja olivatpa kengät millaiset tahansa, kenkien vaihtaminen juhlien aikana ainakin kertaalleen tekee olosta varmasti mukavamman ja raikkaamman. Ja estää ainakin pahimpien rakkojen muodostumisen!

Aluksi ajattelin, että hääkengät ovat ainakin sellainen asia, jossa aion vähän pihistellä. Tämä siksi, että mahdollista "kenkäleikkiä" ja sukkanauhan metsästystä lukuunottamatta hääkengät tuskin tulevat juuri nähdyiksi pitkän helman alta.


Ykköskengiksi halusin korot, jotka olisivat korkeudeltaan maltilliset (haluan olla sulhasta riittävästi lyhyempi!), mutta riittävän korkeat, jotta tulisin käyttämään niitä häiden jälkeenkin. Yleensä käytän vain todella korkeita korkoja ja kovin matalakorkoisia kenkiä en tulisi häiden jälkeen kuitenkaan käyttämään. Niin ja toki kenkien tulisi olla jalassa myös mukavat!

Kakkoskengiksi halusin mukavat ja laadukkaan ballerinat ja ne löytyivätkin helposti Aleksi 13:sta.


Sovittelin kymmeniä kenkiä. Löysin vain todella kauniita, jotka olivat liian korkeita tai muuten tosi epämukavia. Tai liian mukavia ja tylsiä. En löytänyt mitään sopivaa! Sitten siirryin selailemaan tuntikausiksi nettikenkäkauppoja. Ei tärpännyt sieltäkään.

Lopulta totesin, että nyt olen etsinyt riittävästi, ja voin perustella itselleni sen, että en voi pihistää tässä asiassa. Sillä eräät tietyt kengät täyttivät kyllä kaikki kriteerini, mutta ajattelin, etten voisi niitä hankkia...


Ja ne kengät olivat Minna Parikan Raquel Glitter -korkokengät!

Juuri parahiksi vaaleanpunaisista glitter-kengistä tuli markkinoille uusi väri, joka on mielestäni vieläkin ihanampi, kun Parikan mallistossa jo aiemmin olleet tummemman pinkit glitterkengät.


Onneksi tähän lähiajoille sattui sekä äitienpäivä että syntymäpäivänäni, ja hääkengät olivatkin lopulta yhteislahja vanhemmiltani sekä Simolta. Kiitos paljon siitä <3


Glitter-terkuin,

Ida

13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 minunkin mielestäni! Tuo värikin on niin herkullinen!

      Poista
  2. Hahah miten sattuikin kun juuri eilen itse postailin omista hääkengistäni, jotka ovat siis nämä, mutta tummemman pinkkeinä :D Erinomainen valinta siis! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hyvä valinta täytyy sanoa! Käyn kurkkaamassa sunkin kenkäpostauksen! :)

      Poista
  3. Kävin ylistämässä Parikkaa, tätä mallia ja glitterkenkiä jo Annan postauksessa, ja tulen nyt jatkamaan tänne samaa :D Todella kauniit kengät! Niin hääkengiksi kuin häiden jälkeen normaaliin käyttöön. Ahh. Nuo Parikan glitterkengät ovat vaan syötävän söpöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, kävinkin lukemassa Annan kommentit :D Nämä Parikan Raquelit ovat kyllä överisöpöjä! Pukeudun tosi monesti mustiin vaatteisiin, joten hempeät vaaleanpunaiset glitter-korkkarit tulevat tarpeelliseksi piristysruiskeeksi lookkiin myös jatkossa <3

      Poista
  4. Vau, ihan super kauniin väriset kengät! Allekirjoitan kyllä ihan täysin tuon että ovat vielä mukavatkin jalassa, itse päädyin lopulta pitkän pohdinnan jälkeen hopeisiin Raqueleihin. :) https://syysmorsian2019.blogspot.fi/2018/04/give-girl-right-shoes-and-she-can.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olisin kyllä mielelläni ottanut näistä minkä värin tahansa, mutta vaaleanpunainen on kyllä minun juttuni ylipäätään ja niin tässäkin <3 Uskon, että tämä oli kannattava sijoitus! ;)

      Poista
  5. Moikka. Mistä ostit nuo ihanat kengät :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Nämä on ostettu Helsingistä Minna Parikan liikkeestä :)

      Poista
    2. Nää on ihanat! Harmi ettei verkkokaupassa ole tätä sävyä enää :(ei tulisi myyntiin nämä :)?

      Poista
    3. Zeny: Ei näitä ollut verkkokaupassa silloinkaan, kun itse ostin. Soitin Minna Parikan liikkeeseen Helsinkiin ja sovin, että mies käy yhden työmatkan yhteydessä ne hakemassa. Oikean koon kävin sovittamassa Stockmannilla erivärisistä kengistä. Uskoisin, että Parikan liikkeestä voivat myös lähettää pakettina!
      Minä en ikävä kyllä raaski näitä prinsessaunelmia myydä <3

      Poista

Kuulen mielelläni kommenttisi!