tiistai 1. toukokuuta 2018

Häämusiikkikonsertti

Moi!

Ja hyvää vappua kaikille! :)


Kuten olen aiemminkin tuonut esiin, meidät vihitään tulevana kesänä perinteisesti kirkossa. Vihkitilaisuudessa puhutaan muun muassa avioliiton merkityksestä ja kysytään toki ne tärkeät kysymykset, mutta tärkeä osa kirkkovihkimistä on myös musiikki.

Tässä käsiohjelmassa on lueteltu suosituimpia vaihtoehtoja.

Me kävimme ennen vappuhulinoita, viime sunnuntaina, kirkossa pohtimassa nimenomaan musiikkia. Mukaamme lähti myös kaasoni Emmi! Aitolahden Vanhassa kirkossa näet järjestettiin häämusiikkikonsertti tuleville hääpareille. Konsertissa soitettiin suosituimpia häämarsseja sekä muuta hengellistä häämusiikkia ja laulettiin häävirsiä, jotta hääparit voisivat helpommin valita suosikkinsa omaan vihkitilaisuuteensa. Lisäksi tilaisuudessa oli mahdollista keskustella kanttoreiden kanssa.

Aitolahden Vanha kirkkohan melkein valikoitui meidän vihkikirkoksemmekin, mutta lopulta toisin kävi! Tästä kirjoitinkin aiemmin täällä, täällä, ja ennen kaikkea täällä!

Aitolahden Vanha kirkko

Vihkitilaisuuden musiikin suhteen hääparilla on valittavana:

1. Häämassi, kun astellaan alttarille
2. Häämassi, kun astellaan vastavihittyinä pois alttarilta
3. Virsi, joka ei siis vihkitilaisuudessa pakollinen ole, mutta pastori otti esiin hyvän pointin siitä, miksi virsi kannattanee sisällyttää vihkitilaisuuteen: Näin läsnä olevat vieraat pääsevät myös osallistumaan toimitukseen!
4. Muu häämusiikki, joka ei siis myöskään ole pakollista, mutta mahdollista ja nykyään aika suosittuakin. Hääparin toiveiden mukaisesti vihkitilaisuudessa voidaan siis soittaa/esittää muutakin musiikkia, jonka tulee kuitenkin olla hyvän maun mukaista ja tietenkin mieluusti hengellistä.

Meidän vihkitilaisuudessamme tulee olemaan lisäksi eräs esitys, josta en kuitenkaan halua vielä kertoa enempää.

Pixabay.com

Ensimmäisen häämarssin valinta oli helppo, sillä olen jotenkin aina nähnyt itseni kulkemassa alttarille Erkki Melartin Prinsessa Ruususen juhlamarssin tahdissa. Se on nimensä mukaisesti niin satumainen ja juhlallinen ja sopii täydellisesti prinsessahääunelmaani :'D !

Paluumarssin suhteen meillä onkin vielä pohdittavaa, sillä hyviä vaihtoehtoja olisi ainakin kolme... Onneksi näitä pystyy muistuttelemaan mieleen myös Youtubesta!

Virrestä meillä ei ollut mitään ennakkoajatuksia, mutta taidamme valita sellaisen, joka olisi mahdollisimman monelle tuttu. Tällöin useampi rohkaistuisi osallistumaan virren laulamiseen, eikä kanttorin tarvitsisi olla yksin äänessä. Siskoni ja kaasoni ovat kyllä hyviä laulamaan, joten kenties laitamme laulutreenit pystyyn jo hyvissä ajoin ennen vihkimistä!

Oletteko te jo valinneet häämarssinne?
Tuleeko teidän vihkitilaisuuteenne musiikkiesityksiä?

Mielestäni oli todella hyvä idea seurakunnalta järjestää tällainen tilaisuus! Osallistujamäärästä päätellen emme ole ainoita, jotka näin ajattelevat. :)

Terkuin,

Ida

11 kommenttia:

  1. Kiva idea tämä häämusiikkikonsertti! Täytyy katsoa jos jossakin kirkossa meidän lähistöllä järjestettäisiin tällainen :) Meillä on hyvin samanlainen tilanne kirkkomusiikin suhteen eli Prinsessa Ruususen häämarssi tulee ehdottomasti olemaan meidänkin sisääntulomusiikkina, mutta virrestä tai poistumismarssista emme ole vielä yhtään varmoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet poistumismarssivaihtoehdot ovat kyllä kauniita, mutta niistä puuttuu se riemu ja ilo, mikä tuossa Prinsessa Ruususessa on sekin! Että tattadadaa, nyt me ollaan naimisissa!!! Pitänee vielä harkita asiaa. Aina on vaihtoehtona myös ns. villikortti eli ottaa poistumismusiikiksi jonkun ihan muun kun häämarssin (:

      Poista
  2. Itsekin olen kuullut häämusiikkikonsertteja järjestettävän täällä päin ja se kuulostaa ehdottomasti hyvältä tilaisuudelta kartoittaa vaihtoehtoja! Prinsessa Ruusunen kuuluu munkin häämarssien kärkikaartiin ja omien vanhempieni tapaan se meidän häissä soi poistumismarssina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sopii kyllä sekä tulovaiheeseen että poistumismarssiksi - se on niin ihana! Oletteko valinneet jo sisääntulomarssin? :)

      Poista
  3. Prinsessa Ruusunen on niiiiiin ihana. Must have myös meillä.

    VastaaPoista
  4. On kyllä tosi kiva idea tämmöinen konsertti! Tällaiseen olisi kiva osallistua, vaikka emme tosiaan todennäköisesti menekään kirkossa naimisiin. Kirkoissa on vain niin ihana tunnelma, jota musiikit vielä korostavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä teidät vihitään? :) Itse en aiemmin ole ollut kirkkokonserteissa mutta täytynee käydä toistekin!

      Poista
  5. Minä olin aivan ehdoton Prinsessa Ruususen suhteen, mutta koska marssi ei ole vielä uponnut Jarkolle aivan sukkana sisään, kuuntelemme kaikki vaihtoehdot korvat höröllä kuun lopussa Turun seurakuntien vastaavassa hääkonsertissa. Poistumismarssi ja virsi meillä sitten ovatin vielä täysin auki eli senkin suhteen on kiva päästä kuulemaan vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä saan kuulemma vapaat kädet näiden(kin) suhteen! :D mutta kiva näitä yhdessä kuitenkin arvioida! Olen nyt miettinyt yhä enemmän sitä, että voisiko poistumismarssi olla joku ihan muu kappale kun varsinainen marssi! En vain tiedä vielä, mikä se voisi sitten olla... ideoita? :D tuttavilla oli Top Gunin tunnari... x)

      Poista
  6. Ihana miettiä noita. :) Mulla oli sillon ihan selkeä valinta tulomusiikiksi Pachabelin canon. Lähtömusiikkia mietin pidempään, halusin just vähän jonku iloisen. Muistaakseni päädyttiin trumpettisävelmään.

    VastaaPoista

Kuulen mielelläni kommenttisi!