lauantai 26. toukokuuta 2018

POLTTARIKIRJE !!!

MOI!

Apua, apua, apuaa...!


Sain postissa POLTTARIKIRJEEN!

Tämä on ensimmäinen merkki siitä, että joskus lähitulevaisuudessa niitä vietetään!


Kaasot ovat kiusanneet minua alusta asti vihjailemalla, että polttarini järjestetään joko Kangasalla tai Parkanossa ja ensisijaisesti tietenkin metsäympäristössä ja vain ja ainoastaan jollakin syrjäisellä mökillä! Uskon tämän juontavan siitä, että olen ainoaksi selkeäksi polttariohjeistukseksi antanut oikeastaan vain tämän: En halua olla jossain korpikuusenkannonalla mökkeilemässä koko polttariaikaa! Mökkeily sinänsä porukalla on oikeinkin hauskaa, mutta ei vain ja ainoastaan!


On erittäin hyvä, että sain pakkauslistan etukäteen. Olen näet maailmankaikkeuden hitain pakkaaja. Yleensä pakkaaminen vaatii tuntien, ehkä jopa päivien suunnittelutyötä ja pohdintaa ja tavaroiden siirtelyä paikasta toiseen, jotta kaikki varmasti tulee mukaan. Ja tavaramäärä on monesti myös aika valtaisa, koska EIHÄN SITÄ KOSKAAN TIEDÄ, JOS TÄTÄKIN TARVTSEE? Simo kiusaa minua asiasta joka kerta. Hän matkustaa niin paljon, että pystyy pakkaamaan kaiken tarvitsevansa n. 5-10 minutissa... Ahdistuisin myös valtaisasti, jos minulle sanottaisiin, että 15 min aikaa ja sitten pitää olla kaikki pakattuna!!

Pitääpä aloittaa pakkailut mitä pikimmiten!

Aivan sairaansiistiäihanaajeejee!

p.s. Sulhaseni kaapattiin eilen omille polttareilleen. Olen saanut toiselta bestmanilta tasaisin väliajoin kuvamateriaalia todisteeksi siitä, että mieheni on yhä elävien kirjoissa. Ymmärtääkseni he ovat PUOLASSA!! Toinen bestman sanoi taannoin, että hän voisi tehdä vieraskynäkirjoituksen blogiini polttareista myöhemmin. Tämä saattoi olla vitsi, mutta jos lukijat innostuvat asiasta, voisi tällainen ehkä toteutuakin??!!?? Vink vink PAULI! ;)

Oletteko te muut saaneet polttarikirjeen ennen polttareita?

Terkuin,

Ida

6 kommenttia:

  1. Uu miten jännää! Mulle ei ole hiiskuttu polttareista vielä sanaakaan, enkä todellakaan tiedä niiden ajankohtaa. Mies kyllä tietää, mikä tuntuu ihan oudolta. :D Hiljalleen alkaa jo jännittää, että milloin se suuri päivä oikein koittaa..!

    Bestmanille tiedoksi, että mä ainakin lukisin mielelläni hänen kirjoituksensa polttarijärjestelyistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans ihan täpinöissäni :D ... polttaritkin on sellainen once in a lifetime -juttu, jotka muistaa varmasti loppuikänsä!
      Hyviä uutisia: bestman lupasi vieraskynäillä!!

      Poista
  2. Niin jännää! Itse ainakin olen kunnon "haluantietääkaikkiheti"-tyyppi, joten tuollainen polttarikirje ja sitä seuraava polttareitten jännittäminen ja odottelu olisi varmasti piinaavaa:D
    Bestamanin vieraskynäkirjoitus olisi hauska lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans inttänyt sulhaselta sitä polttaripäivää, mutta se vain pahentaa asiaa, kun se antoi ymmärtää jo viime torstaina, että ne olisi ollut nyt edeltävänä viikonloppuna ja olin ihan paniikissa että mitä nytkö jo?!?
      Bestman lupasi tehdä postauksen piakkoin! Can’t wait!!!

      Poista
  3. Hihii tulee varmasti hauskaa! ;)
    Sain polttarikirjeen onneksi, vaikka polttareiden ajankohta oli töiden vuoksi minulle etukäteen ilmoitettukin. Aion säilyttää kirjeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun polttarit oli kyllä ihan huiput postauksesi perusteella ainakin! <3

      Poista

Kuulen mielelläni kommenttisi!