tiistai 13. helmikuuta 2018

Hääkakun maistelu

Moi!

Viime viikonloppuna päästiin erittäin herkulliseen palaveriin, nimittäin
valitsemaan meidän tulevaa hääkakkua!



Alun perin meidän oli tarkoitus ottaa hääkakku samalta yritykseltä, joka juhlapaikkamme valinnan kautta valikoitui automaattisesti vastaamaan häidemme cateringistä. Koska Simo on henkeen ja vereen suklaakakkuholisti, ja itse taas rakastan mansikkaisia kermakakkuja ja erilaisia juustokakkuja, päädyimme ottamaan häihimme kahdenlaisia hääkakkuja: täyteläisiä supersuklaisia suklaakakkuja sekä perinteisiä mansikka-kermatäytekakkuja.

Mutta.

Sitten Pinterestissä eksyin (syytän syystä Pinterestiä hääbudjettimme kaksinkertaistumisesta!) hääkakkujen maailmaan. Useampia kerroksia, mahtavia koristeluita, kultaisia kuorrutteita, naked- ja semi-naked -kakkuja, eläviä kukka- ja eucalyptus-koristeita...

Ja niin... alkuperäinen hääkakkuvalintamme alkoi tuntua tylsältä.

Ensinnäkin,
- mikäli hääkakkuja on useampi, ei mikään niistä ole se THE CAKE.
- toisekseen, mielikuvissani olen aina ollut leikkaamassa kerroskakkua sulhoni kanssa, joten sekään ei olisi kahden-kakun-taktiikalla onnistunut.
- ja fakta on myös se, että mikäli kakkuja on useampaa sorttia, haluavat vieraat myös maistaa useampaa, kuin yhtä kakkua, ja näin ollen kakkua tulisi olla määrällisestä paljon enemmän. Itse ainakin haluaisin tietysti maistaa jokaista!

Koska heräsin tähän kakkuasiaan aika myöhään, oli monilla ystävieni suosittelemilla kakuntekijöillä jo kesän viikonloput täyteen bookattuina.

En kuitenkaan lannistunut, vaan tutkailin Internetistä, Instagramista ja Facebookista eri leipuri-kondiittorien portfolioita, ja lähettelin suosikeilleni "vieläkö-olisi-mahdollista" -kyselyitä.

Ja sitten tärppäsi!

Sovimme hääkakkupalaverin Kakkusankarit Bakeryn ihastuttavan Terhin kanssa. Hääkakkupalaverien vaihtoehtoja oli erilaisia, ja me valitsimme kolmen maistelukakun palaverin.

Oli pakko napata ikkunasta kuva Keskustorista, siellä näkyy meidän vihkikirkkokin <3

Tapaaminen järjestettiin launatai-iltapäivänä Tampereen Keskustorilla Kakkusankareiden yhteistyökumppanin tiloissa.

Terhi keitti meille kahvit, toi maistiaiskakut pöytään, ja alkoi kertoa yrityksestään, intohimostaan kakkuihin ja leipomiseen sekä toimintatavoistaan ja käytännön asioista. Terhillä oli mukanaan palaverissa ideakuvia, joita olin sähköpostitse hänelle etukäteen lähettänyt. Hän kertoi yksityiskohtaisesti, miten ja millaisin tukirakentein haaveilemani kerroskakku koottaisiin, mikä kerroskakuissa on fysiikan lakien mukaan mahdollista ja mikä ei, ja miten kakun kuljetusasiat kannattaa toteuttaa.

Maistelukakkumme

Pääsimme toki myös maistelemaan herkullisia koekakkujamme. Olin etukäteen toivonut yhden kakun oleman hyvin suklainen, toisen sitrushedelmäinen ja kolmannen ns. villi-kortti Terhin oman mielen mukaan.


Kaikki kakut olivat herkullisia. Simo taisi santsatakin jokaista niistä. Itselleni tulee makea-kiintiö hyvin nopeasti täyteen, joten koetin maistella vain aivan pieniä paloja, jotta jaksaisin varmasti maistaa jokaista.

Ja kun viimeisenä maistamamme kakun vuoro koitti, oli valinta sillä selvä. Simo oli ihan liekeissä tästä ns. villi-kortti -kakusta, joka oli kyllä to-del-la hyvää. Koska itse pidin kahdesta kakusta yhtä paljon, mutta Simolle valinta oli päivänselvä, annoin mielelläni sulhasen tehdä päätöksen.

Tyytyväinen kakunmaistelija :D

Teimme Kakkusankareille varauksen, ja lisäpalveluna tilasimme Terhin itse kuljettamaan kakun juhlapaikalle. Terhi suunnittelikin, että kokoaisi ja koristelisi kakun vasta paikan päällä hääpäivänä.

Terhi kertoi miljoona hyvää syytä sille, miksi kakun kuljetus kannattaa tilata tekijältä: Mm. elämäsi tärkeimmän kakun kuljetukseen liittyvä vastuu (jota ei halua sysätä kenellekään kaasolle tai bestmanille), koska kakun voisi tällöin koota vasta perillä (romahdus- ja kolhiintumisvaaran minimointi), koska Terhillä on aina mukanaan ns. "ensiapulaukku", jolla voi pelastaa hätätilanteessa pienet kuljetuksen aikana aiheutuneet kakun kauneusvirheet yms.

Hääkakkumme tulee siis olemaan aivan upea, ja sen maut ovat jotakin ihan muuta, kun olisimme osanneet kuvitellakaan.

Kannattaa (tässäkin asiassa) luottaa ammattilaiseen.


Ida

p.s. Saimme kaikki maistelukakut mukaamme, ja mm. tulevat appivanhemmat pääsivätkin jo maistamaan The Kakkua! :D

6 kommenttia:

  1. Upeita kakkuja jo tuollaisina minikokoisina! Kakkukateus iskee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne minikakut olivat kyllä niin söpön näköisiä! :D

      Poista
  2. Kuola valuu kyllä jo valtoimenaan suupielistä, näyttää ja kuulostaa niin herkulliselta! Kristan tavoin meinaa täälläkin iskeä pieni kateudenpistos... :D Olisin kyllä mieluusti kuullut myös, minkä makuinen villi korttinne on. ;) Varmaankin se selviää joskus myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakut olivat todella herkullisia, ja tekijä oli tarkoituksella tehnyt niihin tavallista vahvemmat maut, jotta ne tulisivat pienissä paloissakin heti esiin. Kyllä varmasti kirjoitan ihan oman stoorin kakusta sitten häiden jälkeen! <3

      Poista
  3. Nyt kiinnostaa hirveästi mitä makua siinä villissä kortissa oli :D Veikkaan marjoja!

    Hieno juttu että kakun tekijä löytyi! :)

    VastaaPoista

Kuulen mielelläni kommenttisi!