torstai 2. elokuuta 2018

Häämatka, osa 1

Helei!

Monet ovat kyselleet jo kovasti hääkuvien ja hääpäivästä raportoinnin perään - ihanaa, kun kiinnostusta löytyy! :) Koska odottelemme vielä virallisia hääkuvia, en voi vielä lähteä käymään hääpäivää kuvien kera kunnolla läpi. Mielummin kuitenkin käytän ammattilaisen valokuvia, kun vieraiden napsimia otoksia - ja niitä varmasti on kivempi katsellakin. Mutta onneksi on paljon postausaiheita tällä välilläkin, kuten...

Näkymä parvekkeeltamme, kun pääsimme hotellille ensimmäisenä iltana.


...meidän HÄÄMATKA, joka oli ihan todellinen unelmien täyttymys! Olen sitä hokenut kaikille, mutta valtaisista odotuksistani huolimatta häämatkamme ylitti ne kuitenkin!

Meidän häämatkakohteeksemme valikoitui Santorini. Santorini on yksinkertaisesti Kreikan kaunein saari. Sen pinta-ala on vain n. 76 neliökilometriä, ja sen maksimipituus on 18 km. Siellä asuu vakituisesti n. 10 000 asukasta, mutta sesonkikaudella turistien myötä saaren väkiluku kasvaa merkittävästi. Santorinilla kauneinta on kaldera, eli laguuni, joka on muodostunut tulivuoren romahdettua. Laguunin reunalle kallioihin on rakennettu lukuisia luksushotelleja, joiden parvekkeilta ja terasseilta näköalat kalderaan ovat henkeäsalpaavat. Tuon kalderan reunalla sijaitsee pääkaupunki Firá sekä mm. Imerovigli, jossa meidän hotellimme sijaitsi.

Häämatkamme varasimme jo hyvissä ajoin. Päädyimme varaamaan matkan Aurinkomatkoilta, sillä heidän valikoimissaan oli aivan uskomattoman upea hotelli, On The Rocks. Halusimme kaiken häähulinan jälkeen, että matkustaminen olisi mahdollisimman vaivatonta - niin kuin pakettimatkoilla aina on! Matkaan lähdimme silloin, kun olimme olleet naimisissa tasan viikon.


Lähdimme kentälle hyvissä ajoin, jotta ehdimme lentokentällä syödä lounasta ja kippistellä häämatkamme kunniaksi sekä tehdä ostoksia. Simo lentää työnsä vuoksi X-määrän lentoja vuodessa, ja hänellä on aina vuoden matkustussaldosta riippuen Finnairin platina- tai kultakortti. Ei kyllä ole lainkaan hassumpaa hänen kanssaan matkustaa, koska pitkät jonot voi ohittaa Priority Check In:n kautta ja lentoa odotellessaan nauttia Finnair Loungen ruoka- ja juomatarjoiluista.

Halusin käydä lentokentällä Victoria's Secret -myymälässä ja lisäksi halusin ostaa häämatkalle mukaan ns. nimikkohuulipunan. Ihastuin häämeikkini tummaan, hieman lilahtavaan sävyyn, ja löysinkin Estée Lauderin Pure Color Love -sarjasta vastaavan mattapunan. Lisäksi piti toki ostaa matkalukemista, ja tuo Kia Wallinin esikoisteos Avokadopastaa oli kyllä mitä mainiointa lomalukemista - suosittelen!

Skool! Tuossa hetkessä tuntui, että asiat eivät voisi olla paremmin. Upeat häät takana, häämatka edessä!

Sitten ei muuta, kun koneeseen! Shamppanjaa oli tietenkin tilattava, ja ajankuluksi Simo oli ladannut meidän iPadille Netflixistä muutaman elokuvan. Santorinille laskeuduimme parahiksi näkemään ensimmäistä kertaa sen maailmankuulun auringonlaskun...

Illallinen ja lasi valkoviiniä hotellin ravintola-baarissa.


How cute is this?! :)

Seuraavassa postauksessa ajattelin pitää pienen esittelykierroksen meidän hotelliin ja hotellihuoneeseen...


Kaihoisin häämatkamuisteluterkuin,

Ida

4 kommenttia:

  1. Aivan täydellistä 😍 Odotan innolla jatkoa! Onnea vielä kerran!

    VastaaPoista
  2. Oi, kiva kun tykkäsit 😊 Tuntui kyllä silloin lentokoneessa, kun skoolattiin shamppanjalla, että en keksi enää, mikä voisi nyt olla paremmin 😍 On ihanaa fiilistellä vielä itekin noita reissukuvia!

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköistä! Mekin olemme ajatelleet Santorinia häämatka kohteeksi, ja tämän postauksen perusteella se kyllä vaikuttaa täydelliseltä. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, voin kyllä sydämeni pohjasta suositella, etenkin Imeroviglia!! Kamarissa on edullisemmat hotellit, mutta ne todelliset henkeäsalpaavat wau-elämykset tulevat, jos saa hotellin sieltä Kalderan reunalta! Toivottavasti ehdin jo piakkoin jatkamaan Santorini-kertomusta ja jakamaan vinkkejä <3

      Poista

Kuulen mielelläni kommenttisi!