Omaa aikaa junassa - jei! (lue: pikkulapsiarki) |
Herätyskello tosiaan soi klo 5.30. Aamutoimien jälkeen lähdin säkkipimeään syysaamuun ja edelleen bussilla rautatieasemalle. Intercity starttasi kohti Helsinkiä klo 7.07 -huh!
Junamatkan käytin tutustuen muiden hääblogimiittiin osallistuvien tyttöjen hääblogeihin, jotta osaisin sitten yhdistää, kun livenä nähtäisiin, että kuka on kuka!
Helsingissä olin klo 9 aikaan aamusta. Oli hyvää aikaa juoda aamukahvia spesiaalikyytiä odotellessa.
Cappuccino mukaan, kiitos! |
Klo 9.30 LondonBus Transportin 2-kerroksinen Lontoon bussi tuli noutamaan meitä hääbloggaajia sekä muita kyytipaikan saaneita onnekkaita Elielinaukiolta. Pakko oli tietenkin saada paikat kakkoskerroksessa kun kerran kerrosbussiin päästiin! Bussissa ehdittiin myös vähän tutustua muiden bloggaaja-tyttöjen kanssa: ! Tapasimme bussissa myös blogiemäntämme Never say never -blogin pitäjän rempseäniloisen Susannan.
Sitten saavuimme messupaikalle, ja jätettyämme isoimmat kantamukset ja päällysvaatteet ns. Blogiloungeen, saimme vähän kierrellä messualueella. Näytteilleasettajia oli ihan hirmuinen määrä! Heti tein myös messulöytöjä, kun Somistevuokraamon poistomyynnistä ostin ihanat kultaiset kaitaliinat.
Klo 10.45 pääsimme aivan-maailman-ihanimmalle blogilounaalle, jonka meille oli valmistanut Haikala-Catering. Ruoka oli aivan taivaallista ja erityisesti marinoidut halloum-juustot veivät kyllä kielen mennessään!
Taas saimme kierrellä messuja hyvän tovin, kunnes oli aika Kotimaisen häämuotinäytöksen! Kotimaisessa häämuotinäytöksessä oli mukana Aurora Collection, Michaela Flander, Design Sinivuokko, Ompelimo Midinette, Fleur d'Orange, Boutique Minne, Batel Boutique sekä Sis Idman ja Muotitalo Lavem by Tyynelä. Lavalla nähtiin paljon vaihtoehtoja perinteisille pitkille, valkoisille hääpuvuille.
Aurora Collection |
Fleur d'Orange |
Lisää kuvateksti |
Koska vuorokauden tunnit eivät tunnu allekirjoittaneelle riittävän, tarina jatkuu huomenna...
Silloin esittelen mm. suosikkejani messutarjonnasta!
Love,
Ida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kuulen mielelläni kommenttisi!