torstai 4. tammikuuta 2018

Blogin vuosikatsaus osa 2

Hei!

Loppuvuoden vuosikatsausta luvassa! Hääjärjestelyt ovat kiihtyneet vuoden kuluessa ja suurista linjoista on päästy osin jo yksityiskohtien suunnitteluun.


Kesällä oli töissä niin kiirettä, että hääsuunnittelu pysyi yhä taka-alalla. Kesällä tuli myös sellainen "hää-kyllästys", että halusi ajatella välillä jotakin ihan muuta!

Mutta syksyn tullessa häähuuma palasi entistä voimakkaampana, kun saimme varattua vihdoin häämatkamme!


Syyskuu


Sulhasen kertomus kosinnasta villitsi lähipiirimme! Naispuolisilta tutuilta sain ihastuneita viestejä ihanasta postauksesta! Sulhanen taas sai aikamoista kuittailua jätkäkavereiltaan uudesta hääbloggaajan tittelistään ja kuulin, että DB Schenkerin varastomiehetkin kävivät blogia vilkuilemassa - terkkuja vaan pojat ja tsemppiä yövuoroihin!






Lokakuu


Sain kutsun hääblogimiittiin Love Me Do -messuille ja tapasin muita hääbloggareita. Kirjoitin kahden postauksen verran kaikesta kivasta, mitä saimme kokea, ja ne löytyy täältä ja täältä. Oli niiiin kiva päivä ja mut tytöt olivat ihan huippuja! En varmasti unohda tuota reissua koskaan <3




Marraskuu


Marraskuussa se vihdoin tapahtui: I SAID YES TO THE DRESS. Pukuvalinta yllätti minut itsenikin, sillä siinä oli aikalailla kaikki sellaiset ominaisuudet, jotka osasin etukäteen luetella kaasoille ja morsiusneidoille, joita EN halunnut puvussa olevan. Mutta kun puin sen päälleni, tuntui ihan erilaiselta, kun muita pukuja sovittaessa. Prinsessa-fiilis <3


Not this one!


Marraskuussa sain myös sulhaselta todellisen jymy-yllätyksen, kun hän olikin jo alusta asti järjestellyt asioita siten, että saisimme sittenkin toivomamme vihkikirkon, eli Tampereen Vanhan kirkon.


Joulukuu


Joulukuussa kerroin meidän lähes surkuhupaisista Suomi 100 -itsenäisyyspäiväjuhlista, jotka ei mennyt niin sanotusti ihan nappiin.





Aivan huippu-juttu tapahtui myös! Sain tietää, että Ida's Daydream -blogi on päässyt finalistien joukkoon Vuoden Uusi Hääblogi 2018 -kategoriassa LoveMeDo:n järjestämässä äänestyksessä!






Miten mahtava päätös blogini ensimmäiselle vuodelle!


Nyt vain jännitetään kilpailun voittajaa, joka julkistetaan 21.1 LoveMeDo -häämessuilla. Äänestysaikaa on 14.1 asti! Äänestää voi täällä!






Tänään käytiin Simon kanssa katsastamassa sulhasen pukua! Näytti kyllä to-del-la hyvältä!
Tästä juttua tulossa myöhemmin!




Terkuin,


Ida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuulen mielelläni kommenttisi!